Leijonien parhaimmistoa ollut Petteri Wirtanen ketjunsa suorittamisesta: ”Ei riitä”
Leijonien parhaimmistoa varsinkin Tshekki-ottelun alkuvaiheilla ollut Petteri Wirtasen johtama vitja nousi positiivisena kohtana esille tappiottelun tuoksinassa.
Wirtasen, Antti Pihlströmin ja Niklas Hagmanin ketju sai kehuja muun muassa Leijonien päävalmentajalta Jukka Jaloselta.
– Hyvää tekemistä heiltä heti alusta lähtien. Olivat ainoa ketju, joka pystyi nimenomaan hyökkäämään ottelun alkuvaiheessa, kun muilla oli vaikeuksia. Heillä oli enemmän vauhtia ja laadukkaita syöttöjä. Menivät yhdessä lyhyillä syötöillä ja pääsivät alueelle sitä kautta, Jalonen kertasi.
Wirtanen itse oli kuitenkin kriittisempi.
– 0-0-tilanteessa oli itselläkin paikka laittaa 1-0. Jäätiin vähän sen jälkeen omiin pyörimään ja sitten tuli kaverille 1-0. Tuollaiset ovat kriittisiä paikkoja. Voit pyöriä ja hallitakin peliä kentällä, mutta jos se on tehotonta, niin ei se hyödytä joukkuetta, Wirtanen kertaili SuomiKiekko-sivustolle.
– Vähän harmittaa juuri se, että tuli hukattua paikkoja. Mutta oli siinä paljon hyvääkin takana. Mutta se ei riitä, 26-vuotias sentteri pohti.
Ottelun alun vaikeudet olivat isossa roolissa myös Wirtasen mukaan. Petrausliike oli kuitenkin positiivinen.
– Alussa ainakin me jäimme kakkoseksi luisteluvoimassa ja kamppailussa. Ne kun saatiin sitten pelin edetessä kuntoon, niin peli kääntyi meille.
Ilari Savonen, Brno
Twitter: @ilarisavonen
Mitä Leijonien on tehtävä toisin viikonlopun Venäjä- ja Ruotsi-peleissä Wirtasen mukaan? Lue siitä myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!