Leijonien urakka Tshekin EHT-turnauksessa käynnistyi tappiolla, kun isäntämaa oli parempi Brnon torstain kamppailussa lukemin 3-2. Ottelun alku oli heikko Suomelta, mutta otteet paranivat erä erältä. – Nousujohteinen peli meiltä. Alku oli vähän hankala, mutta pikku hiljaa peli parani ja kolmas erä oli jo hyvää pelaamista. Mutta totta kai, häviö on aina huono asia, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi. Mistä huono startti sitten johtui? – Näissäkin peleissä on se kotikenttäetu välillä olemassa. Toinen tulee kaasupohjassa ja kun toinen on olevinaan valmis, mutta kun se muutama prosentti puuttuu, niin silloin jää jalkoihin. Ei toki hävitty siinä erässä mitään, vaan selvittiin ja päästiin peliin mukaan, Jalonen pohti. Varsinkin kolmannessa erässä Suomi hallitsi kenttätapahtumia Tshekkiin verrattuna. – Pikku hiljaa oltiin paremmin pelissä mukana ja kolmannessa oltiin parempia kuin Tshekki. Mutta ei riittänyt. – Tietenkin taustalla oli myös se, että vastustaja vähän väsyi. Sillä tavalla kun Tshekki pelasi alun, niin eihän sillä tavalla pysty pelaamaan kaikkia kolmea erää näissä peleissä, Jalonen jatkoi antaen kuitenkin vahvan tunnustuksen Tshekille. – He olivat erittäin hyviä varsinkin siinä ottelun alkupuolella. Ilari Savonen, Brno Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS: