SM-liigan pistepörssiykkönen: ”En ole hirveän huolissani”
Kuva: Juha Tamminen
Kärppien runkosarja sai lopulta heikomman lopun, kun joukkue ajautui aivan viimeisellä pätkällä pitkään tappioputkeen.
Sen myötä sijoitus valahti ylemmän pudotusviivan alle, mikä tiesi Villi kortti -kierrokselle joutumista.
Oululaisjoukkueella ongelmana on ollut erityisesti maalinteko. Samalla positiivisuutta tuo kuitenkin se, ettei omissakaan ole soinut. Kumpi on tärkeämpi asia pudotuspelejä ajatellen, SM-liigan pistepörssiykkönen Juha-Pekka Haataja?
– Se, että omiin ei mene. Vaikka viime aikoina maalinteko on vähän tökkinyt, niin kyllä meillä on sen verran maalintekovoimaa ja taitoa, että varmasti pystymme tekemään tarvittavat maalit, jos samalla vastustaja pysyy maalissa tai kahdessa. Täten en ole hirveän huolissani, Haataja pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Ennen maalinteon kanssa kamppailemista joukkueella oli haasteita oman pään pelaamisen kanssa.
– Silloin ehkä vähän liikaa keskityttiin siihen, että tilkitään oma pää. Suunnattiin siihen sitten enemmän energiaa. Mutta nyt kun se puoli alkaa olla hyvällä mallilla, niin nyt varmasti keksitään lääkkeitä siihen, että miten saadaan sinne toiseen päähän enemmän maaleja, maalitykki kertaili.
Hyvää pohjaa tulevaan
30-vuotias laituri on voittanut urallaan jo kolme kertaa Suomen mestaruuden. Täten hänellä onkin näkemystä ja kokemusta siitä, millaisia viitteitä mestaruutta tosissaan tavoittelevasta joukkueesta löytyy. Onko Kärpillä hyvät mahdollisuudet painella aina päätyyn asti? – Näen, että meillä on, vaikka tietenkin sarja on erittäin tasainen. Monella muullakin on hyvät mahdollisuudet. Ei voi sanoa, että vain meillä olisi. – Nämä kaksi viimeisintä runkosarjan peliä (JYP, Ässät, molemmista voitot) ovat antaneet hyvää pohjaa tulevaan. Se on nostanut itseluottamusta sitä ajatellen, että pystytään voittamaan kenet vain, Haataja näkee. Runkosarja päättyi tiistaina ja Villi kortti -kierros alkaa jo torstaina. Onko se hyvä vai huono juttu, että pelit tulevat nopealla aikataululla vastaan? – En näe siinä mitään huonoa. Tulee kuitenkin tarpeeksi huilia puolivälieriä varten meni jatkoon kumpi tahansa. En jaksa uskoa siihen, että kuorman kanssa tulee mitään ongelmia. Ilari Savonen (@ilarisavonen)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?