Jääkiekkoilijoiden baarireissu lähti käsistä – poliisi pidätti reilusti humaltuneen pelaajan

NHL-joukkue Florida Panthersin organisaation pelaaja Scott Timmins saa kiittää onneaan siitä, että on vielä elossa.
Timmins oli murtautunut varhain maanantaiaamuna vieraiden ihmisten asuntoon San Antoniossa eikä suostunut poistumaan sieltä.
– Hän on onnekas, sillä en sattunut olemaan kotona. Olisin laittanut luodin hänen silmien väliin, asunnon omistaja Benjamin Garza kertoi CBS:lle.
Poliisiraportin mukaan Timmins oli ollut niin humalassa, ettei hän pysynyt omin voimin pystyssä. Virallisen selonteon mukaan Garzan vaimo oli löytänyt sammuneen pelaajan sohvaltaan.
– Mitä teet talossani? Sinun pitää lähteä täältä, reilusti humaltunut kiekkoilija oli huutanut naiselle.
Lopulta asunnon omistajan vaimo lähti lastensa kanssa karkuun ennen kuin poliisit ehtivät paikalle. Pidätyksen yhteydessä Timmins oli kertonut poliisille, että oli ollut edellisiltana baarissa pelikavereiden kanssa.
– Hänen tarvitsee maksaa siitä, että järkytti perhettäni tuolla tavalla, Garza vaati.
23-vuotias Timmins on Florida Panthersin varaus neljän vuoden takaa. Peliaikaa on tullut eniten AHL-joukkue San Antonio Rampagen riveissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Piinaava aloitus – Suomelle nihkeä voitto MM-kisojen avausottelussa
- NHL-tähdelle karu takaisku – MM-avaus jää väliin
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!