Pientä koputtelua pelikatkoilla, ylimääräisiä iskuja tilanteiden ulkopuolella. Lukko-tähti Justin Azevedo on saanut ottelusarjassa Jokereita vastaan odotetunlaista erikoiskohtelua. Pistepörssin kakkonen on silti pystynyt jatkamaan kovia tehojaan. Neljässä ottelussa ovat syntyneet tehot 4+3. – Osasin odottaa sitä. Se kuuluu pelin henkeen, että he yrittävät päästä ihon alle, Azevedo pohti SuomiKiekko-sivustolle saamastaan erikoiskohtelusta. – Pitää vain pitää pää kylmänä ja näyttää pelaamalla. Ja tähän mennessä on se onnistunut.

Väsy ei paina

Pelien koventuessa myös Azevedon rooli tuntuu kasvaneen. Portugalilais-kanadalainen sentteri kantaa suurta vastuuta niin viisikoin kuin yli- ja alivoimalla. Suuri rooli ja valtava peliaika ei kuitenkaan hyökkääjän itsensä mukaan väsytä. – Sitä haluaa olla koko ajan jäällä näissä peleissä. Mitä enemmän pelaan, sitä parempi, Lukko-taituri naureskeli. Yksi Lukon vahvuus sarjassa Jokereita vastaan on ollut tiivis alivoimapeli. Azevedo nosti maalivahti Petri Vehasen huippuotteiden lisäksi esille tiiviin pelityylin. – Olemme pelanneet uhrautuvasti. Kaverit blokkaavat jatkuvasti vetoja ja laittavat itsensä likoon. Se on sellainen asia, mikä sytyttää muutkin taistelemaan. – Kun katsoo pelaamistamme, voi todella sanoa, että me haluamme nyt voittaa, Lukko-sentteri tiivisti. Sarjan viides ottelu pelataan keskiviikkona. 3-1-voitoin sarjaa johtavalla Lukolla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus napata paikka välieriin. Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotalo

LUE MYÖS: