HPK löysi vireensä pakkassäästä: ”Raikas keli oli”
Kuva: Juha Tamminen
Tiistaina pahasti lanan alle Tapparaa vastaan jäänyt HPK haki kesken Hakametsän illan vauhtia hallin pihalta.
Joukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin ei ollut tyytyväinen joukkueensa asenteeseen, joten erätauko kului harvinaisissa merkeissä.
– Käytiin katsomassa, millainen keli Tampereella oli. Raikas keli oli. Se oli viesti siitä, etten hyväksy sellaista velttoilua, HPK-käskijä kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
Se näyttikin piristävän. Vaikka tiistain ottelun joukkue hävisi, esiintyi ryhmä jo aivan eri asenteella TPS:n vieraana.
– Ehdottomasti. Tappara-pelissä oli hyviä viitteitä paremmasta. Ja Turussa oli sellainen asenne, että täältä tullaan hakemaan pisteet. Ja siinä onnistuttiin.
Voitolla kuuden parhaan joukkoon
Torstain voiton myötä HPK on enää voiton päässä varmistaakseen paikkansa kuuden parhaan joukkoon. – Meillä on pidemmälle katsottaessa kuitenkin pudotuspelit edessä. Joten niitä voittavia asioita pitää alkaa löytämään. Ensimmäinen tavoite on kuitenkin kotona pelattavassa Lukko-pelissä. – Lauantaina pitää voittaa. Siinä on tarpeeksi ajateltavaa. Silloin ollaan varmuudella kuuden joukossa, Selin päätti. Ilari Isotalo(@IlariIsotalo)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa