Ässien tehopuolustaja tyytyväisenä: ”Olen ollut onnekas”
Kuva: Ilari Isotalo
Isoa roolia Ässien alakerrassa nauttiva Shaun Heshka on ollut yksi liigakauden parhaita puolustajia.
Kiekollisesti taitava kanadalainen kertoi sopeutuneensa Poriin ja Ässiin mainiosti.
– Olen nauttinut suuresti – kiekko on täällä nopeaa ja fyysistä. Otteluissa ja hyvä meininki on pelit tasokkaita, kanadalainen pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Porilaistunut pakki kertoi oman pelinsä löytyneen Suomessa yllättävän nopeasti.
– Olen ollut onnekas, koska olen selvinnyt ilman sen suurempia vammoja. Olen saanut vastuuta ja päässyt pelaamaan paljon. Kun joukkueellakin kulkee, olen tyytyväinen omaan kauteeni tähän asti.
– Vastuu ja onnistumiset kasvattavat luottoa omaan tekemiseen. Sen johdosta oma pelikin on parantunut pitkin kautta.
Tulosta tullut
Heshkan peli onkin kulkenut Ässissä mainiosti – myös tilastollisesti. Kanadalainen on puolustajien tilastossa sijalla kaksi. 57 ottelussa tilillä on jo kehuttavat lukemat 8+22=30. Edelle on kiilannut vain Jokereissa häikäissyt Erik Karlsson. – Yritän auttaa joukkuetta joka osa-alueella. Ylivoimaa, alivoimaa, puolustamista ja pisteiden tekoa. Alkukausi on mennyt pisteiden valossa hyvin, mutta en mieti sitä sen enempää. Roolin ollessa iso myös vastuu on iso. Heshka kertoi, ettei ota kuitenkaan roolistaan mitään paineita. – Tarkoitus on mennä yhä joukkueena. Ei sitä auta murehtia liikaa omia onnistumisia.”Porista on tullut kotini”
Huikeista pisteistä huolimatta kanadalainen otteista nähdään myös tulevilla kausilla Porissa. Heskha solmi syksystä kahden vuoden jatkosopimuksen Ässien kanssa. – Olen viihtynyt Porissa ja Suomessa. Pieni kaupunki, missä kaikki on lähellä. Ja onhan Pori todellinen kiekkokaupunki, joten hienoahan siellä on pelata. – Täällä ihmiset tulevat paljon juttelemaan ja morjenstavat paljon ulkona. ”Hyvä peli” ja muuta. Se on hienoa, puolustaja virnisti. Viime kaudella vielä Itävallassa tahkonnut kiertolainen ei epäröi hetkeäkään kysyttäessä, oliko Ässiin siirtyminen oikea ratkaisu. – Helppo sanoa tämän olleen hyvä valinta kaikin puolin. Porista on tullut kotini. Ilari Isotalo(@IlariIsotalo)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa