KalPa-hyökkääjän vammat vihdoin helpottamassa: ”Tätä on odotettu puolitoista vuotta”
Vammoja vammojen perään. Pitkään näytti, että hyökkääjä Petri Lammassaaren ura olisi kokonaan ohi.
Alkanut vuosi ja varsinkin viime viikot ovat olleet hyökkääjän kannalta kuitenkin isoja askelia parempaan suuntaan. Lauantaina hyökkääjä pelasi kauden kolmannen ottelun ja iski samalla kauden avausmaalin. Se maistui.
– Kyllä sitä on kaivannut kaikkea tätä. Sitä voitetun pelin fiilistä kopissa ja muuta. Ja sai vielä sen avausmaalinkin tehtyä, joten hienoa, Lammassaari hehkutti SuomiKiekko-sivustolle.
Tunne paluun jälkeen on ollut uskomaton. Lammassaaren katseesta paistaakin läpi rehellinen innostus ja intohimo sanojen tueksi.
– Tätä on odotettu puolitoista vuotta. Eihän tätä fiilistä tai kiksejä saa muualta.
Kärsivällisyys riittää
Paluu kaukaloihin ei ole ollut kuitenkaan helppo. Lammassaari teki jo marraskuun alussa sopimuksen kuopiolaisseuraan.
Sen jälkeen eurajokelainen on tehnyt kärsivällisesti töitä oman pelivireensä löytämiseksi.
– Meillä on ollut hyvä suunnitelma koutsien kanssa siitä, kuinka edetään oman pelini kanssa. Ei ole ollut missään vaiheessa mikään kiire, vaan on menty kokonaan oman pelikyvyn mukaan.
Vaikka avausmaali syntyikin jo, ei peli muuten ole vielä parhaalla tasollaan. Tämän sekä valmennus, että pelaaja itse myönsivät.
– Tässä on yksitoista peliä aikaa parantaa. Meillä on kuitenkin paljon hyviä ukkoja myös kokoonpanon ulkopuolella, joten ei se pelipaikkakaan mikään selvyys ole. Ei pidä masentua, jos jää joskus pelaavasta kokoonpanosta pois, Lammassaari pyörittelee.
Pelitapa houkutteli Kuopioon
KalPa tunnetaan joukkueena äärimmäisen taitavasta ja kiekollisesta pelitavastaan. Se houkutteli myös juonikkaana tunnettua Lammassaarta Kuopion suuntaan.
– Kyllähän se kiinnosti aika paljon. Täällä on kuitenkin paljon taitavia jätkiä ja vauhtia pidetään kokoajan päällä.
Kuopiolaisryhmä lähtee runkosarjan viimeiselle tauolle hyvistä asemista. Alla on kaksi vierasvoittoa, mikä helpottaa sarjataulukossa toisena olevan joukkueen tekemistä.
– Meillä oli tässä vähän vaikeampi jakso. Mutta toisaalta se on hyväkin, että näitä tulee kauden mittaan. Sitä kautta pystytään myös oppimaan uusia juttuja.
– Nyt saatiin tärkeät pari voittoa, joten aika hyvillä mielin voi lähteä maajoukkuetauolle, KalPa-hyökkääjä päätti.
Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Turku
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?