HIFK sai pitkän vierastappioiden sarjan torstaina vihdoin poikki, kun joukkue nappasi kolme pistettä Turusta lukemin 5-3.

Vierailijoiden sankari oli tehot 1+2 nakuttanut Kimmo Kuhta. Kokenut hyökkääjä kertoi vierasvoiton olleen odotettu juttu.

– Saatiin nyt vihdoin se vierasvoitto. Viimeiset kolme peliä ovat olleet meille todella vaikeita. Nyt onnistuttiin siinä, mitä lähdettiin hakemaan. Tärkeät pisteet ja ennen kaikkea tärkeä voitto meille, Kuhta kertoi SuomiKiekko-sivustolle.

Myös oma peli kulki. HIFK-ikoni iski helsinkiläisten ensimmäisen ja tarjoili keskialueen nopealla käännöllä tärkeän alustuksen illan voitto-osumaan.

– Ihan ok. Koko jengi oli hieman kipsissä kolme peliä. Ei päästy oikein kukaan liikkeelle. Tänään oli kaikilla selvästi parempaa ja liike oli hyvää. Ei oltu huonolla jalalla, vaatimaton hyökkääjä arvioi omaa ja ryhmän iltaa.

Matka jo kohti lauantaita

Voitto tuli koko joukkueelle tärkeään saumaan. Ryhmä piti ottelun jälkeen pitkän palaverin. Tunnelma pelin jälkeen olikin silminnähden helpottunut.

– Käytiin vähän peliä läpi ja hieman fiilisteltiin. Nyt vähän loppulämpöä, safkaa ja sitten dösän kyytiin.

Seuraava haaste odottelee jo lauantaina. Silloin kotiyleisön edessä vastaan tulee tuttu naapuri Ilmalasta.

– Matsit Jokereita vastaan ovat aina makeita pelejä. Päästään kotiluolaan haastamaan, konkari päätti luottavaisena.

Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Turku

Lue kokeneen hyökkääjä Kimmo Kuhdan mietteitä loppukaudesta ja Raimo Summasen tuomasta muutoksesta myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.