HIFK:lle vihdoin helpottava vierasvoitto: ”Koko jengi oli kipsissä”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK sai pitkän vierastappioiden sarjan torstaina vihdoin poikki, kun joukkue nappasi kolme pistettä Turusta lukemin 5-3.
Vierailijoiden sankari oli tehot 1+2 nakuttanut Kimmo Kuhta. Kokenut hyökkääjä kertoi vierasvoiton olleen odotettu juttu.
– Saatiin nyt vihdoin se vierasvoitto. Viimeiset kolme peliä ovat olleet meille todella vaikeita. Nyt onnistuttiin siinä, mitä lähdettiin hakemaan. Tärkeät pisteet ja ennen kaikkea tärkeä voitto meille, Kuhta kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
Myös oma peli kulki. HIFK-ikoni iski helsinkiläisten ensimmäisen ja tarjoili keskialueen nopealla käännöllä tärkeän alustuksen illan voitto-osumaan.
– Ihan ok. Koko jengi oli hieman kipsissä kolme peliä. Ei päästy oikein kukaan liikkeelle. Tänään oli kaikilla selvästi parempaa ja liike oli hyvää. Ei oltu huonolla jalalla, vaatimaton hyökkääjä arvioi omaa ja ryhmän iltaa.
Matka jo kohti lauantaita
Voitto tuli koko joukkueelle tärkeään saumaan. Ryhmä piti ottelun jälkeen pitkän palaverin. Tunnelma pelin jälkeen olikin silminnähden helpottunut. – Käytiin vähän peliä läpi ja hieman fiilisteltiin. Nyt vähän loppulämpöä, safkaa ja sitten dösän kyytiin. Seuraava haaste odottelee jo lauantaina. Silloin kotiyleisön edessä vastaan tulee tuttu naapuri Ilmalasta. – Matsit Jokereita vastaan ovat aina makeita pelejä. Päästään kotiluolaan haastamaan, konkari päätti luottavaisena. Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Turku Lue kokeneen hyökkääjä Kimmo Kuhdan mietteitä loppukaudesta ja Raimo Summasen tuomasta muutoksesta myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa