SM-liigassa tällä hetkellä neljäntenä oleva Kärpät on kärsinyt pahasti puolustuspään loukkaantumisista ja poissaoloista viime aikoina. Ville Pokka on ollut nuorten MM-kisoissa, Jason Demersin ranne murtui, Mikko Lehtonen kärsii nivusvammasta, Oscar Eklund polvivammasta ja Vladimir Eminger käsivammasta. Oululaisseuran urheilutoimenjohtaja Harri Aho onkin kysellyt myös oululaistaustaisen Carolina Hurricanesin puolustajan Joni Pitkäsen tilannetta. – Tässä tilanteessa kaikki kivet on käännetty, Aho vakuutti SuomiKiekko-sivustolle. Pitkänen, 29, seuraa kuitenkin rauhassa NHL-neuvotteluiden kehittymistä. Rapakon takana tulevat viikot ovat ratkaisevat kauden alkamisen suhteen. – Hän ei tee ainakaan tässä vaiheessa päätöksiä, Aho kertoi. Pitkänen pelasi alku-uransa Kärpissä ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan. Viime kaudella kiekollisen puolustajan sesonki oli rikkonainen Carolinassa, sillä hänen tililleen merkattiin vain 30 pelattua ottelua. Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu

LUE MYÖS: