Näkökulma: 11 kiloa – pelkkää iloa?
Kuva: Severstal Tsherepovets
Kuka olisi uskonut. Rauman Äijänsuon jo kertaalleen hurmannut Josef Straka palaa vielä kerran SM-liigaan ja Lukkoon.
Viimekertainen kausi Raumalla oli uskomaton. Sentteri otti yleisönsä haltuun jo Pitsiturnauksessa ja pelasi huikean sesongin muuten heikossa joukkueessa.
56 ottelussa syntyi 60 pistettä ja moni oli valmis nostamaan tshekin kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistukseksi Raumalle. Kun tshekin suunta Venäjälle selvisi, olikin moni toivottamassa hyökkääjää ”milloin vain tervetulleeksi takaisin”.
Mutta. Lukon ilmoittaessa sunnuntaina loppukauden sopimuksesta Strakan kanssa moni Raumalla ei kuitenkaan rientänyt torille tuulettelemaan.
Ja se ei johtunut pelkästään loskaisista tammikuun säistä. Sentterin hankitaan liittyy monia uhkakuvia. Tilanne tuntuukin muuttuneen melkoisesti sitten kaudesta 2006–07.
Liike herättää kysymyksiä
Straka ei ollut Lukossa pelatessaan mikään raketti. Eikä edes silloin mikään siloposki. Silti viime kausien kuvat miehen naamataulussa on herättänyt paljon parran pärinää raumalaisissa kiekkokeskusteluissa – ja syystäkin.
Kuudessa vuodessa tulleet 11 kiloa herättävät kysymyksiä. Vaikka pelisilmä ei tunnetusti lihokaan, lisäkilot tuskin ainakaan tuovat lisänopeutta kaukaloon.
Sen lisäksi täytyy muistaa, että myös liiga on mennyt vuosien aikana vauhdissa eteenpäin. Nykypäivänä liigapelaajana pitää pystyä edes kohtalaiseen liikkeeseen.
Tämä näkyi hyvin Jozef Stümpelin tapauksessa. Pelisilmä oli edelleen huikea, mutta heikon liikkeensä vuoksi konkari antoi aivan liikaa etua muille.
Nyt Strakalla on lähes sama tilanne edessä. Hyvät muistot Raumalta ei paina enää vakaakupissa tippaakaan, mikäli pisteitä ja tulosta tule heti ensimmäisestä pelistä alkaen.
Kuka iskee maalit?
Straka korvaa Lukon kokoonpanopalapelissä NHL:n suunnanneen Frans Nielsenin pelipaikan. Vaikka tshekin tulo joukkueeseen tuokin lisää leveyttä, ovat hyökkäyksen ongelmat jossain muualla.
Suurin murheenkryyni on tällä hetkellä joukkueen laituriosasto. Kun Filip Riska ja Teemu Nurmi muodostavat joukkueen kärkilaituriparin, on aihetta syytä huoleen. Yhtään kaksikolta pois ottamatta.
Ennen kautta kyseltiin, kuka iskee maalit? Syksystä tätä roolia kantoi herra nimeltä Mikkel Bödker, joka henkilökohtaisesti antoi paljon anteeksi teoillaan.
Nyt juutti on kuitenkin jo poissa, joten sama kysymys nousee taas esille. Lauri Tukonen ja Jussi Pesonen ovat yhä poissa ainakin jonkin aikaa, joten jostain pitää kaivaa uudet ratkaisijat.
Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisen ketjuvirityksen Lukko saa Strakan ympärille tehtyä. Kuten sanottua, pelinluku ja ovet taidot eivät ole kuitenkaan hävinneet minnekään.
Onkin helppo ennustaa lättyjen nousevan entiseen malliin. Kysymys kuuluukin, kuka iskee ne sisään?
Ilari Isotalo (@IlariIsotalo)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!