Mestiksen kuukauden pelaaja valittu – ”Tuo joukkueelleen johtajuutta ja äärimmäisen paljon taitoa”
Kuva: Juha Tamminen
Juuso Rajala on valittu Mestiksen joulukuun pelaajaksi. Jokipoikien hyökkääjä ehti tehdä kymmenessä ottelussa tehot 4+12=16.
Valinta tyydytti taitavaa hyökkääjää. Rajala itse koki kuitenkin olevansa vielä kaukana parhaasta virestään.
– Onhan se tietysti hieno homma, että minut on huomattu ja olen pystynyt vakuuttamaan, mutta toisaalta tästä valinnasta on myös ristiriitaiset tuntemukset. En koe vielä olevani siinä kunnossa kuin pitäisi olla, sentteri pohti Mestiksen sivuilla.
Rajalan alkukausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Hyökkääjä toipui hiljattain sydämen korjausleikkauksesta. Se oli raskasta.
– Pahinta oli se, kun kukaan ei aluksi tiennyt, että mikä minua vaivaa. Oli todella raskasta istua alkukausi katsomossa ja seurata pelejä. Halusin mukaan ja tiesin, että kaikki odottavat paluutani. Lisäksi joukkueen peli ei kulkenut ja sitä oli raskasta seurata.
– Nyt olen kuitenkin toipunut pelikuntoon ja kunto kohenee koko ajan. Muutenkin joukkueessa on ollut nyt sellainen meininki, että pelaamalla päästään huippukuntoon ja suunnataan katseet kohti kevättä, Rajala kertoi.
Myös Jokipoikien valmentaja Mikko Haapakoski jakoi kehuja nuorelle hyökkääjälleen.
– Juuso tuo joukkueelle johtajuutta ja äärimmäisen paljon taitoa. Hän ei ole vielä siinä vireessä ja kunnossa, että missä hän voisi olla, mutta lupauksia herättävä tuo viime aikojen vire on ollut.
– Olen ollut itsekin yllättynyt, että kuinka paljon pisteitä hän teki joulukuun aikana, Haapakoski pohti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!