Kaksi peliä Rauman Lukossa sitten kuuden vuoden tauon jälkeen pelaamaan ehtinyt Josef Straka on sopeutunut uuteen joukkueeseen hyvin. Vaikkei tshekkisentteri päässytkään vielä pisteille, kertoo hyökkääjä olevansa luottavainen omasta pelistään. – Uuteen joukkueeseen tulo kesken kauden ei ole koskaan helppo asia. Minulla ei ollut ennen Kuopion ottelua yhtään peliä alla reiluun kahteen viikkoon, eikä ensimmäistäkään harjoitusta Lukon kanssa, Straka pohtii seuran sivuilla – Toivon, että lauantaina tulisi jo tehopisteitäkin. Niitä tärkeämpi asia on kuitenkin joukkueen menestyminen. Me saimme kuusi pistettä kahdesta pelistä, paremmin ei olisi voinut mennä, hän jatkaa. Myös SM-liigan vauhti tuntuu nopeutuneen sitten viime kerran. Osasyy voi olla myös omassa vauhdissa. – Ehkä se johtuu siitäkin, että olen itse nyt vähän vanhempi ja kilojakin on kieltämättä tullut lisää. Ei tosin sen enempää kuin viisi. – Venäjällä syötellään enemmän, kun taas täällä peli perustuu enemmän kovaan luisteluun ja suoraviivaisuuteen.

LUE MYÖS: