Lukon NHL-tähti kehuu suomalaisyleisöä: ”Peliä mennään seuraamaan, eikä esiintymään jumbotronille”
Kuva: Juha Tamminen
Lukon ja Ässien välisessä paikallisväännössä maaliputkeaan jatkanut Mikkel Bödker on ehtinyt hurmata niin omat kannattajat kuin vastustajatkin.
Perjantaina raumalaisten iso faniporukka teki tanskalaiseen vaikutuksen. Hyökkääjä kehui pelin jälkeen suomalaista kannustuskulttuuria vuolaasti.
– Se on hienoa. Aina, kun he ovat paikalla, on tunnelmaa. Nytkin kokoajan kuului laulua ja mekkalaa. On hienoa, että meillä on noin hyvät kannattajat, Bödker pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Ero pohjoisamerikkalaiseen kulttuuriin on maaliahneen laiturin mukaan silmiinpistävä.
– Täällä lauletaan ja eletään enemmän ottelun mukana. Täällä peliä mennään katsomaan, eikä esiintymään jumbotronille. Siellä se on enemmän tapahtuma kuin täällä.
– Se on erilaista, mutta molemmissa omalla tavallaan hienoa. Piristävää vaihtelua joka tapauksessa.
Paikallispelit oma hieno maailmansa
Lukossa reilut kaksikymmentä peliä pelaamaan ehtinyt Bödker on huomannut jo Ässät-otteluiden erikoismerkityksen. Satakunnan derbyt ovat maistuneet.
– Se on hienoa. Sitä tuntee aina paikalliskamppailun oman tunnelmansa jo hyvissä ajoin ennen pelejä.
– Peli on hyvää ja ottelussa on tunnelmaa sekä pientä ylimääräistä latausta ja sähköä. Joten näitä pelejä on ollut hieno pelata, juutti kertoo.
Paikallispelit ovat oma hieno maailmansa. Viime vuosien kovin samankaltainen paikalliskohtaaminen tulee juutille nopeasti mieleen.
Phoenix Coyotesin hyökkääjä kertoo tuoreen Stanley Cup –voittajaa vastaan pelatuiden otteluiden sisältäneen melkoista vääntöä ja kääntöä.
– NHL:n puolella meillä oli kovia vääntöjä Los Angeles Kingsiä vastaan, mikä huipentui konferenssifinaaleissa. Siinä oli erityisesti tasaisia ja kovia vääntöjä, joissa ei tunnetta ja nahinaa puuttunut, Bödker muistelee.
Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Rauma
Lue lisää maaliahneen laiturin kommetteja vahvasta alkukaudesta ja NHL:n mahdollisesta alusta lauantaina SuomiKiekko-sivustolta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?