Lukko-nestori pettyi yhteen pisteeseen: ”Ei saatu flow’ta päälle”
Kuva: Ilari Isotalo
Lauantaina Raumalla nähtiin melkoinen väsytystaistelu, kun Lukko ja HIFK iskivät yhteen. Tiukka vääntö ratkesi vasta voittomaalikilpailussa, missä HIFK oli 22 laukojan jälkeen parempi.
Lukko-miehistön vanhin pelaaja Tommi Kovanen harmitteli pelin jälkeen illan kamppailua.
– Päällimmäisenä jäi tunne, ettei päästy tänään kyllä aivan parhaaseemme kentällä. Meillä on ollut aika raskas viikko, mikä ehkä näkyi jäällä, Kovanen pohti SuomiKiekko-sivustolle.
– HIFK:lla on aika erikoinen pelityyli – he rikkovat tempoa aikalailla. Me tiedettiin se, mutta jotenkin ei saatu tänään flow’ta päälle, vaan jäätiin siihen keskialueen sumppuun. Ei saatu tänään kunnolla neljän ketjun rallia käyntiin.
500 ottelua täyteen
Illan haaste oli Lukon näkökulmasta vaikea. HIFK iski Raumalla vastaiskuista nopeasti. – Sekin oli aika erikoista tänään. Puolet vaihdoista seistiin keskialueella ja loput puolet pyörittiin omissa. Ei saatu oikein kunnolla rytmiä siihen. 500. ottelua SM-liigassa lauantaina pelannut puolustaja kukitettiin ennen ottelua, mutta sen suurempi merkkipaalu ei Kovaselle ollut. – Onhan se hieno, että on paljon ehtinyt jo pelaamaan. Toivottavasti vielä on paljon pelejä edessä, Kovanen pohti. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Rauma Lue Kovasen mietteitä alkukaudesta ja joukkueen tiivistymisestä tanskalaisten jälkeen sunnuntaina SuomiKiekko-sivustolta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?