Puhetta piisaa edelleen Pietarin SKA:n Jevgeni Artjuhinin tiimoilla.

Venäläismedia piirittää huolellisesti Artjuhinia, joka hakkasi armottomalla tavalla suomalaista Dinamo Moskovassa pelaavaa Janne Jalasvaaraa KHL:ssä.

Lopputulemana Leijona-pakki sai vakavan silmävamman ja vähintään parin viikon totaalisen sairasloman, kun taas Artjuhin selvisi kolttosestaan kolmen KHL-matsin pannalla.

Arvostettu venäläislehti Sport-Ekspress jututti tätä ”pahaa poikaa”, joka haluaisi sympatioita myös omalle puolelleen.

– Jos nyt aloitetaan ihan alusta: tuli tilanne, jossa minua lyötiin hyvin, hyvin voimakkaasti selkään. En edes tajunnut kuka sen teki, en nähnyt taakseni. Se oli vain erittäin voimakas isku selkääni, Artjuhin sanoo lehdelle.

– Jalasvaara joutui sairaalaan, mutta kukaan ei kysynyt minulta, että miltä minusta tuntuu? Minä satutuin itseäni, enkä harjoitellut seuraavana päivänä. Nenäni meni pahasti rikki ja se oli turvoksissa ja vasta nyt turvotus alkaa laskea.

– Minusta valui verta pelin jälkeen. En nyt tietenkään saanut aivotärähdystä, mutta olo oli kaikin puolin epämiellyttävä. Nyt olen jo paremmassa kunnossa ja harjoittelen joukkueen kanssa.