Blues-sentteriltä kehut Leijonien Meidän pelille – ”Juuri siinä olen parhaimmillani”
Alkukauden aikana jo useampaan otteeseen maajoukkueen puolella taitojaan esitellyt Bluesin sentteri Teemu Ramstedt antaa tunnustusta Leijonien pelitavalle.
Ramstedtin mukaan juuri kyseinen pelillinen pohja on tukenut hänen suorittamistaan erittäin paljon.
– Leijonien pelitapa, mitä Jukka Jalonen peluuttaa, sopii hyvin minulle. Juuri se kiekollinen Meidän peli. Uskon, että olen juuri siinä parhaimmillani ja siinä vahvuuteni tulevat esille. Sitä kautta pystyn auttamaan joukkuetta, Ramstedt setvitti SuomiKiekko-sivustolle.
Ramstedt on saanut onnistumisia aikaan syksyn maajoukkuepeleissä. Leijonien puolelle asettuminen on ollut helppoa, sillä Bluesin oma pelitapa ei eroa suuresti Leijonien vastaavasta.
– Mekin pyrimme pelaamaan paljon kiekon kanssa, emmekä halua roiskia sitä. Onhan niissä toki pieniä vivahde-eroja. Ja on muutenkin erilaista, kun on niin paljon eri jätkiä, mikä tekee eroja pelilliselle puolelle.
Ramstedt allekirjoitti joulukuussa Bluesin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Yksi syy sille on se, että nykyinen espoolaisjoukkueen pelityyli on sopinut mainiosti tehosentterille.
– Sen takia olen viihtynyt täällä hyvin ja sen takia halusin tehdä jatkosopimuksen tänne, Ramstedt myöntää.
Uskooko Ramstedt yltävänsä kevään MM-kisoihin? Lue kysymykseen vastaus täältä.
Ilari Savonen (@ilarisavonen)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!