Valmennuksen ensikertalainen malttamattomana Venäjälle: ”Saanut pitää jo intoaan kiinni”
Jos Pikkuleijonat valmistautuu innolla jo Ufassa pidettäviin U20-kisoihin, odottaa myös valmennus kisoja vesi kielellä.
SuomiKiekko-sivusto tapasi puolustajien peluutuksesta vastaavan Peliitat-valmentaja Petri Karjalaisen kisojen alla.
– Hyvin mielin. Helvetin hyvin tunnelmin lähdetään kyllä.Tämä on kuitenkin henkilökohtaisesti ensimmäinen MM-kisaturnaus valmentajana. Itselläni on vielä kokemusta Venäjältä, joten tulee varmasti upea tapahtuma, Karjalainen tunnelmoi.
Kaksi kautta KHL:n apuvalmentajana olemaan ehtinyt 32-vuotias käskijä kertoili odottavansa paljon Venäjältä.
– Kyllähän tässä kaksi viikkoa on saanut pitää intoaan kiinni, että pääsee sinne. Alle 20-vuotiaiden MM-kisat on aina niin hienoa jo katsoa katsomosta, nyt sitä pääsee vielä itse elämään sitä joka päivä.
Ei enää nöyristelyä
Keskustelun siirtyessä käsissä olevaan pelaajanippuun Karjalainen innostuu. Valmentajan mukaan Pikkuleijonilla on kasassa äärimmäisen mielenkiintoinen nippu. – Meillä on vielä sen verran vahva nippu, joten pystymme taistelemaan oikeasti joka pelin voitosta. Harvoin tällaisia tilaisuuksia tulee, siitä pitää ottaa nyt kiinni. Alle tulleet voitot Kanadasta ja USA:sta nostavat nipun odotuksia. Tämän myös Karjalainen nosti esille. – Usein puhutaan myös, että pohjoisamerikkalaiset parantavat turnauksen edetessä. Mutta niin parannamme mekin. Siinä mielessä ei lähdetä ketään kumartelemaan, Karjalainen päätti. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!