SaiPan työmuurahaisella vahva kausi: ”Voitot tuovat lisävirtaa”
Keskiviikkona SaiPan voitossa jälleen suurta roolia kantoi tuttu kaveri.
Työmuurahaisen tavoin illasta toiseen raatava ja HIFK:ta vastaan kahdella pisteellä maiskutellut Anssi Löfman oli syystä tyytyväinen 3-1-voiton jälkeen.
– Hyvin lähdettiin otteluun. Saatiin alkuun heti maali ja pystyttiin painamaan peliä kunnolla päättyyn, Löfman hehkutti seuran sivuilla.
Ainoastaan toinen erä aiheutti hyökkääjän mukaan harmaita hiuksia. Vahva alku hieman jopa lamaannutti hetkeksi lappeenrantalaisia.
– Toisessa erässä vähän löystyttiin ja otettiin jäähyjä. Alivoima teki kuitenkin paljon töitä ja oli kyllä tänään hyvää meillä.
Pisteet nostivat jo aktiivisen laiturin potin 19 pongoon. Löfman kertoikin olevansa tyytyväinen omaan alkukauteensa.
– Ihan hyvät fiilikset. Tasaisesti on pystynyt pelaamaan ilman notkahduksia. Hyökkäyspäässä on saanut luotua paikkoja ja omassa päässä on pystynyt pelaamaan melko varmasti.
Kauaa ei joukkue ehdi voistosta tuuletella. Joukkueella jatkuu pelit jo perjantaina ja lauantailla, jolloin edessä on kaksi raskasta ottelua vuorokauden sisään.
– Joka voitto tuovat lisävirtaa. Kyllä tässä on muutenkin tottunut pelaamaan kovassa tahdissa pelejä, joten ei muuta kuin katseet tulevaan otteluun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!