Pikkuleijonien Ville Pokka hehkuttaa Suomen joukkuetta – ”Paljon potentiaalia”
Jo viime vuonna nuorten MM-kisoissa mukana ollut Kärppien 18-vuotias puolustaja Ville Pokka kehuu nyt kasassa olevaa joukkuetta.
Viime vuonna pronssiotteluun yltänyt nuorten Leijonien joukkue sijoittui lopulta neljänneksi Kanadan oltua parempi pronssiottelussa.
Mahdollisuuksia Venäjän Ufassa pelattavissa kisoissa on parempaan.
– Kyllä tuossa joukkueessa on todella paljon potentiaalia. Paljon sellaisia hyökkääjiä, jotka ovat ihan kansallista kärkeä. Puolustuskin on laadukas ja siellä on paljon tosi hyviä nimiä, Pokka kertaa SuomiKiekko-sivustolle.
– Varmasti mahdollisuudet ovat ihan mihin vaan, jos kaikki onnistuu, Pokka uskoo.
Viime vuoden kokemuksen kautta
Lähtökohta on Pokan mukaan selvä. Viime vuoden kokemus jäi kaivelemaan ja siitä on hyvä parantaa. – Silloin välieristä jäi käteen erityisesti se, että loppuun asti pitää pelata. Silloin Ruotsi tuli kahden maalin takaa tasoihin. – Sitä ei tule tapahtumaan tänä vuonna, Pokka jatkaa itsevarmasti. Seurajoukkueen puolella Kärpissä Pokka on saanut tasaisesti luottoa koko alkukauden ajan. Tehopisteitä on kertynyt kasaan kahdeksan, joista puolet on ollut maaleja. Maajoukkuetauolla Pokan aikaa vei nuorten Leijonien leiri Vierumäellä, mutta silti lepoaikaakin jäi akkujen lataamista varten. – Kyllä sitä aikaa riitti ihan hyvin. Pystyi hyvin palautumaan ja keräämään energiaa. Into kisoja kohtaan kasvaa koko ajan itse Venäjän reissun lähestyessä. – Pääsee pelaamaan huippupelaajia ja oman ikäisiä vastaan. Innolla odotan kyllä. Ilari Savonen (@ilarisavonen)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa