Nuorten Leijonien pääkäskijä: ”Pettymys sanoinkuvaamatonta”
Kuva: Juha Tamminen
Valtava pettymys. Se kuvaa parhaiten nuorten Leijonien mielialaa hävityn Ruotsi-ottelun jälkeen.
Uudenvuoden aattona koettu 4-7-tappio tarkoitti nimittäin samalla sitä, ettei suomalaisryhmä taistele enää turnausvoitosta Ufan MM-jäillä.
Leijonien kokenut pääkäskijä Harri Rindell myönsi SuomiKiekko-sivustolle järkytyksen olevan valtava vuoden viimeisenä päivänä. Iltapäivän Ruotsi-peliin kulminoitui samalla koko turnauksen pelit.
– Samantapainen käsikirjoitus on ollut läpi koko turnauksen. Saatu alkuun jäähyjä, mikä on vaikeuttanut meidän pelaamistamme. Sitten kuitenkin on löytynyt ryhtiä päästä pelaamaan voitosta, Rindell pohti.
Otteluiden alut murheena
Erityisesti otteluiden alut tuntuvat olleen Leijona-ryhmälle vaikeitä. Myös Rindell otti sen pettymyksen keskellä esille. – Ollaan tehty töitä sen eteen, että pelien alut olisivat parempia. Mutta ei se ollut sitä tässäkään pelissä, pääkäskijä pohti ja jatkoi. – Toisaalta nähtiin, millainen tämä joukkue on parhaimmillaan. Sairaasta 0-3-tilanteesta tullaan vielä tasoihin. Erityisesti heikko erikoistilannepelaaminen kulminoitui maanantaina. – Viisi alivoimamaalia sinne meni, mikä on aivan liian suuri määrä, Rindell kiteytti illan ongelmat.Motivaatiota metsästämään
Nuorten Leijonien turnaus jatkuu kuitenkin vielä karsintasarjassa. Kuinka motivaatio löytyy jatkopelejä silmällä pitäen? – Se on vain löydyttävä. Pettymys on sanoin kuvaamatonta tällä hetkellä. Pidetään iltaruokailun jälkeen joukkueen kanssa palaveri, jossa käydään tilanne läpi ja katsotaan myös eteenpäin. Valmentaja kertoi, ettei spekulaatiot enää auta. Katse pitää jollain konstilla kääntää tulevaisuuteen. – Me ei voida tälle tilanteelle tehdä enää mitään, momentum meni jo ohitse. – Tässä on paljon nuoria tulevaisuuden pelaajia. Kyse on myös siitä, että pitää myös kerätä ajatukset tulevaan katsoen. Näin ei saa enää käydä, Rindell kiteytti. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura