NHL-apu sopeutunut Helsinkiin: ”Hienoa saada kunnolla roolia”
Neljä peliä ja tehot 1+5=6. Mathieu Perreaultin alku HIFK:ssa on ollut äärimmäisen vahva.
SuomiKiekko-sivusto tapasi Washinton Capitalsia NHL:ssä edustavan kanadalaisen viikonloppuna voitetun HPK-pelin jälkeen.
– Tämä on nopeatempoinen liiga. On ollut hienoa saada täällä kunnolla vastuuta ja roolia. Se, jos mikä on motivoivaa, Perreault maiskutteli alkuaan uudessa ympäristössä.
NHL:ssä jo alemmissa ketjuissa kiitettäviä tehoja nakuttanut sentteri kertoi uuden roolin ja vastuun kiehtoneen. Peliaikaa onkin tullut melkoisesti.
– Esimerkiksi ylivoima-aikaa tulee paljon, mikä on mukavaa. En kuitenkaan Washingtonissa pelaa niin hyökkäävässä roolissa, joten tämä on ollut todella hauskaa, hyökkääjä hehkutti ja jatkoi.
– En ole koskaan pelannut ammattilaisena näin isossa roolissa. Totta kai pelasin juniorina isossa hyökkäävässä roolissa, mutta NHL:ssä en ole saanut näin isoa vastuuta.
Kiekollisuus miellyttänyt
Kuten monella muullakin, iso kaukalo vaatii aina jollain tasolla sopeutumista pelityyliin. Perreault näkee muutoksen lähinnä positiivisena. – Täällä pitää olla kärsivällisempi, koska isossa tilassa ei pysty taklaamaan niin paljoa. Mutta samalla myös tilaa on enemmän, mitä yritän itse käyttää parhaani mukaan hyödykseni. Seitsemän kuukautta taukoa pelaamisessa on hyökkääjän mukaan näkynyt. Siihen nähden peliotteet ovat olleet jopa yllättävät vakuuttavia. – Vaihto kerrallaan touhu on tuntunut paremmalta. Hyppy ei ollut itselleni kuitenkaan niin vaikea, koska tykkään pitää kiekkoa ja pelata sen kanssa.Washington, Helsinki – pääkaupunki kuin pääkaupunki
Kolmena kautena NHL:n puolella pelaamaan ehtinyt Perreaultin viime kausi oli kaikin puolin onnistunut. 64 ottelussa syntyi 30 pistettä. Miten pääkaupungin mies on sopeutunut toiseen pääkaupunkiin – kylmään ja lumiseen Helsinkiin? – Tuntuu ainakin olevan kiva kaupunki. Hieman on kylmä, mutta eiköhän se siitä, kunhan hankkii lämpimämmät vaatteet päälle, hyökkääjä naureskeli. Miten pohjoisamerikassa koko ikänsä asunut nuori mies saa kuluttetua kaiken vapaa-aikansa täysin uudessa ja vieraassa ympäristössä? – Elokuvat ovat hyvä keino, täällä suurimmassa osassa puhutaan kuitenkin englantia. Lähinnä olen nyt pyörinyt tyttöystäväni kanssa kaupungilla, siinähän se vapaa-aika kuluu. Ilari Isotalo (IlariIsotalo), HelsinkiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa