Yksi Leijonien viidestä debytantissa Moskovassa oli vahvasti nelosketjussa viilettänyt Miika Lahti. JYPissä vahvaa alkukautta pelaava laituri oli iskussa myös sunnuntaina, kun joukkue kohtasi Venäjän. Tappio lukemin 1-3 otti luonnollisesti päähän. Hyökkääjä jaksoi nähdä ottelussa myös hyvää. – Hyvä tunnelma oli, joten kivaa oli pelata. Saatiin tiukka peli aikaiseksi, harmittaa vain, ettei saatu paikoistamme sisään, Lahti pohti SuomiKiekko-sivustolle. – Jotkut ehkä luulivat, että se olisi heti 10-0 Venäjälle, mutta kyllä ainakin me odotimme erilaista tulosta. Paikkoja Leijonat sai luotua, mutta viimeistely oli kuitenkin heikkoa. – Ei oltu maalipaikoilla tänään niin teräviä. Hieman olisi pitänyt myös maalinedustoilla olla röyhkeämpi.

Tuttu rooli helpotti

Lahti oli pelaamassaan kolmella pelissä Leijonien energisintä kaartia. Meno maistuikin uudessa ympäristössä. – Hienoa oli ylipäätänsä päästä pelaamaan – mielenkiintoisia pelejä oli kyllä tarjolla. Kaksi tappiota nyt tietenkin harmittaa, varsinkin kun molemmat olisivat olleet voitettavissa. Oma peli tuntui kuitenkin helpolta. Vaikkei tehoja tullutkaan, kulki peli muuten hyvin. – Omassa roolissa ja tekemisessä onnistuin ihan hyvin. Kiekon kanssa olisi voinut ehkä vielä vähän huolellisempi. Ei sitä kuitenkaan niin kiire ollut. – Olen kuitenkin pelannut jo monta vuotta putkeen hieman rikkovammassa roolissa, joten siinä mielessä oli tuttu rooli. Maajoukkuereissun päätteeksi Lahti reissaa takaisin Suomeen. JYP kohtaa jo tiistana Bluesin Espoossa. – Kyllä se ainakin itseluottamusta antaa. Nyt on pari peliä vielä liigassa ennen joulua, joten niitä kohti vain. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Moskova

LUE MYÖS: