Leijona-puolustaja yllättyi päävalmentajansa erosta: ”Eipä voi peliaika ainakaan pienetä”
Kuva: Avangard Omsk
Leijona-puolustaja Mikko Mäenpäätä kohtasi Ruotsi-ottelun jälkeen melkoinen yllätys. Pelaajan edustama KHL-seura Moskovan TsSKA on antanut potkut päävalmentaja Valeri Braginille.
– Oho, enpä ole vielä kuullut. Ei voi peliaika ainakaan pienetä. Siinä mielessä mielenkiintoista, puolustaja pohti silminnähden yllättyneenä.
Peliaikaa ei Braginin alaisuudessa ehtinytkään tulla juuri lainkaan ja puolustaja on joutunut katsomaan pelejä katsomon puolelta.
– Kuukausi oli taukoa kokonaan. Joku tilastoniilo oli selvittänyt jo, että kymmenestä pelistä olen yhden pelannut. Joten hiljaista on siis ollut, puolustaja pohti.
– Meillä on ollut yksi ulkomaalainen ylimääräinen ja luu onkin jäänyt aika usein meikäläisen käteen. No, onpahan päässyt ainakin treenaamaan paljon.
Puolustaja ei muuten speukoilut valmentajan eron syitä.
– Pietarissakin erotettiin valmentaja kärkipaikalta, joten ei yllätä. Maassa maan tavalla, Mäenpää naureskeli.
Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Moskova
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
Leijona-puolustaja Mikko Mäenpäätä kohtasi Ruotsi-ottelun jälkeen melkoinen yllätys. Pelaajan edustama KHL-seura Moskovan TsSKA on antanut potkut päävalmentaja Valeri Braginille.
– Oho, enpä ole vielä kuullut. Ei voi peliaika ainakaan pienetä. Siinä mielessä mielenkiintoista, puolustaja pohti silminnähden yllättyneenä.
Peliaikaa ei Braginin alaisuudessa ehtinytkään tulla juuri lainkaan ja puolustaja on joutunut katsomaan pelejä katsomon puolelta.
– Kuukausi oli taukoa kokonaan. Joku tilastoniilo oli selvittänyt jo, että kymmenestä pelistä olen yhden pelannut. Joten hiljaista on siis ollut, puolustaja pohti.
– Meillä on ollut yksi ulkomaalainen ylimääräinen ja luu onkin jäänyt aika usein meikäläisen käteen. No, onpahan päässyt ainakin treenaamaan paljon.
Puolustaja ei muuten speukoilut valmentajan eron syitä.
– Pietarissakin erotettiin valmentaja kärkipaikalta, joten ei yllätä. Maassa maan tavalla, Mäenpää naureskeli.
Ilari Isotalo(@