Leijona-analyysi: Mitä HIFK:n nuori tähtivahti saa aikaan? – ”Potentiaalinen tuhkimotarina”
Kuva: Juha Tamminen
Moskovan EHT-turnauksesta sivustollemme paikan päältä raportoivat Kiekkoministerit, joista Ilari Savonen käy läpi Suomen joukkueen pelaaja pelaajalta.
Ensimmäisenä vuorossa ovat maalivahdit.
Turun EHT-turnauksessa Suomella mukana oli kaksi NHL-työsulkuvahtia, kun Pekka Rinne ja Tuukka Rask poimivat kiekkoja leijonapaita päällä. Nyt työsulkuvahvistuksia ei ole ja vetovastuun ottavat KHL:ssä pelaava Ari Ahonen sekä HIFK:n nuori kassari Joni Ortio.
Lähtökohtaisesti joukkueeseen nimetty kaksikko on äärimmäisen tasainen ja näytöt kahdessa ensimmäisessä ottelussa ratkaisevat pitkälti viimeisessä pelissä torjuntavastuun saavan vahdin nimen.
30, Ari Ahonen, Metallurg Magnitogorsk
Viime kaudella Ahosen näytöt maajoukkueen puolella jäivät vähiin harmittavien sairastumisten takia. Alla on kuitenkin kaksi vahvaa kautta KHL:ssä.
Alkukauden aikana Ahonen on esittänyt tasaisia otteita Magnitogorskin maalilla. Nyt 31-vuotias veräjänvahti pääsee kovaan kilpailuun kymmenen vuotta nuoremman Ortion ollessa vastassa.
Torjuntatyyliltään Ahonen on tekninen ja tasainen. Suurin kysymys on se, pystyykö hän kannattelemaan Leijonia vaikeiden hetkien kohdalla?
31, Joni Ortio, HIFK
Ortio oli potentiaalinen ehdokas jo Turun EHT-turnaukseen, mutta nyt on hänen vuoronsa. 21-vuotias Ortio on pelannut erittäin vahvasti HIFK:n maalilla, vaikka joukkue edessä on ailahdellut pahasti.
Ortiolla itsellä otteet ovat olleet koko syksyn ajan tasaisia. Ei ole tullut superheikkoja iltoja, vaan enemmänkin supervakuuttavia otteluita.
Moskovassa edessä on kova haaste myös Ortiolla, sillä muilla mailla on mukana erittäin kovia kavereita. Ortio on ollut kuitenkin koko syksyn ajan haastavassa ympäristössä punapetojen maalilla. Päätä ei varmasti huimaa. Taistelee tiukasti ykköstorjujan paikasta Ahosta vastaan.
Kävi sitten miten kävi, Ortion kohdalla kyseessä on potentiaalinen tuhkimotarina.
Leijona-analyyseissä luvassa ovat myöhemmin joukkueen puolustajat ja hyökkääjät.
Ilari Savonen (@ilarisavonen)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
Moskovan EHT-turnauksesta sivustollemme paikan päältä raportoivat