HIFK-vahti ansaitusti maajoukkueessa – ”Ei tänne vahingossa pääse”
Kuva: Juha Tamminen
Jo viime kaudella Euro Hockey Tour -tasolla debytoinut HIFK-maalivahti Joni Ortio lähtee Moskovan turnaukseen allaan henkilökohtaisesti onnistunut syksy punanuttujen maalilla.
Viime keväänä Ruotsin EHT-turnauksessa kertaalleen tolppien välissä olleen Ortion kohdalla kutsua Moskovaan voidaan pitää tietyllä tavalla palkintomatkana.
– On se varmasti sitäkin, sillä ei tänne vahingossa pääse. Onhan se tietysti itsellekin kiva asia, että tietää tehneensä jotain oikein, Ortio pohtii SuomiKiekko-sivustolle.
– Täältä saa vähän uusia ärsykkeitä ja saa sitä kautta lisää virtaa seurajoukkuepeleihin, 21-vuotias vahti jatkaa.
Turnauksessa haaste on todella kova, sillä niin Venäjällä, Ruotsilla kuin Tshekillä mukana on kovia NHL-tähtiä.
– Ei voida kuitenkaan liikaa keskittyä siihen, että kuka on vastassa. Tokihan ne kovat joukkueet ovat hyviä haasteita meille. Pääsemme oikeasti testaamaan sen, että mihin meidän rahkeet riittävät, Ortio kertaa.
– En usko, että jäämme heistä yhtään jälkeen, vaikka siellä selässä lukisi mitä tahansa. Oman homman kautta tässä kuitenkin lähdetään, eikä se miksikään muutu, vaikka ketä siellä vastassa olisi.
Torstain Tshekki-otteluun valmistautuvan Leijonien meno harjoituksissa on näyttänyt Ortion mielestä hyvältä.
– Todella positiivisen näköistä on ollut. Lasse (Kukkonen) tuossa sanoi, että hyvä henki on ollut ja kyllä se on tuntunutkin siltä. Olemme heti olleet tosi yhtenäinen ryhmä ja se lupaa hyvää omasta mielestäni Tshekki-ottelua ajatellen.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Helsinki
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
Jo viime kaudella Euro Hockey Tour -tasolla debytoinut HIFK-maalivahti Joni Ortio lähtee Moskovan turnaukseen allaan henkilökohtaisesti onnistunut syksy punanuttujen maalilla.
Viime keväänä Ruotsin EHT-turnauksessa kertaalleen tolppien välissä olleen Ortion kohdalla kutsua Moskovaan voidaan pitää tietyllä tavalla palkintomatkana.
– On se varmasti sitäkin, sillä ei tänne vahingossa pääse. Onhan se tietysti itsellekin kiva asia, että tietää tehneensä jotain oikein, Ortio pohtii SuomiKiekko-sivustolle.
– Täältä saa vähän uusia ärsykkeitä ja saa sitä kautta lisää virtaa seurajoukkuepeleihin, 21-vuotias vahti jatkaa.
Turnauksessa haaste on todella kova, sillä niin Venäjällä, Ruotsilla kuin Tshekillä mukana on kovia NHL-tähtiä.
– Ei voida kuitenkaan liikaa keskittyä siihen, että kuka on vastassa. Tokihan ne kovat joukkueet ovat hyviä haasteita meille. Pääsemme oikeasti testaamaan sen, että mihin meidän rahkeet riittävät, Ortio kertaa.
– En usko, että jäämme heistä yhtään jälkeen, vaikka siellä selässä lukisi mitä tahansa. Oman homman kautta tässä kuitenkin lähdetään, eikä se miksikään muutu, vaikka ketä siellä vastassa olisi.
Torstain Tshekki-otteluun valmistautuvan Leijonien meno harjoituksissa on näyttänyt Ortion mielestä hyvältä.
– Todella positiivisen näköistä on ollut. Lasse (Kukkonen) tuossa sanoi, että hyvä henki on ollut ja kyllä se on tuntunutkin siltä. Olemme heti olleet tosi yhtenäinen ryhmä ja se lupaa hyvää omasta mielestäni Tshekki-ottelua ajatellen.
Ilari Savonen (