Lukko-puolustaja selvisi säikähdyksellä: ”Ei mitään hampaankolossa”
Kuva: Juha Tamminen
Lauantaina kovan tärskyn Tappara-pelissä saanut Harri Tikkanen selvisi taklauksestaan lopulta ilman sen suurempaa vammaa.
– Kyllä se kieltämättä säikäytti, mutta onneksi sairaalassa otetuissa kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Niskat ovat vielä vähän kipeät, mutta ilmeisesti en saanut edes aivotärähdystä, kun ruokakin maistuu ihan normaalisti, Tikkanen selvitti seuran sivuilla.
Ville Niemisen kanssa törmännyt Lukko-puolustaja piteli kättään tilanteen jälkeen. Senkin suhteen kaikki on Tikkasen mukaan kunnossa.
– Katselin tilanteen juuri videolta ja käteni kieltämättä roikkuivat aika pahasti alhaalla, kun minua talutettiin pois kaukalosta. Joku ehti jo epäillä olkapään menneen sijoiltaan. Ilmeisesti kysymys oli kuitenkin vain jostain hermotuksesta, sillä molemmat kädet toimivat ihan normaalisti.
Taklauksesta vihelletty ulosajo herätti paljon keskustelua. Myös Tikkanen kertoi Niemisen töötin olleen puhdas.
– Se oli ihan normaali taklaus, missä mentiin olkapää olkapäätä vasten. Minä en vaan saanut käsillä laidasta kiinni ja törmäsin siihen pää edellä. Olen tosiaankin katsellut taklausta videolta, eikä minulla ole Villeä kohtaan mitään hampaankolossa. Jääkiekossa tuollaisia tilanteita vain sattuu, Tikkanen pohti.
Puolustaja jää kuitenkin tiistaisesta Ilves-pelistä varatoimenpiteenä pois. Tikkasen paikan kokoonpanosta ottaa Jesse Virtanen.
– Tikkanen kävi jäällä ja ei mitään hälyyttävää ollut, mutta pientä pahoinvointia oli eikä pelaa huomenna, Risto Dufva kertoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!