Uskomaton putki jatkui – Haataja jälleen ilmiliekeissä
Pistepörssin kärkipaikalta torstain kierrokselle lähtenyt Kärppien hyökkääjä Juha-Pekka Haataja jatkoi todellista tehoputkeaan.
Haataja on tehnyt vähintään yhden pisteen jokaisessa oululaisjoukkueen 14 ottelussa tähän mennessä. Ässiä vastaan torstaina tilille napsahti kaksi osumaa, joista toisella Kärpät nousi lopussa tasoihin.
Lopulta oululaiset nappasivat kolme pistettä mukaansa, kun puolustaja Mikko Lehtonen laukoi voittomaalin 15 sekuntia ennen pelin loppumista.
– Makoisa oli tuo loppuratkaisu. Tämä oli kyllä taisteluvoitto ja tämä nostaa entisestään joukkuehenkeämme, totesi niin oululaisten kuin liigan tämän hetken paras pistemies Haataja YLE Puheelle.
”Pitää vain nauttia jokaisesta pelistä”
Kärpät oli toisessa erässä ja vielä kolmannenkin alussa selvästi Ässiä jäljessä, mutta joukkue venyi tiukoille hetkillä. – Roikuttiin mukana ja pyrittiin vain taistelemaan vahvasti. Luotimme siihen, että kyllä me paikkoja saamme ennemmin tai myöhemmin, Haataja kertasi. Joukkueena Kärpät on saanut hyvän vaihteen päälle ja oululaiset nousivatkin kolmen pisteen voitolla sarjataulukossa jo kolmanneksi. – Nyt on ollut nouseva käyrä ja on löydetty tasaisuutta, minkä kautta napsitaan pisteitä sieltä ja täältä. Tämä on tasainen sarja ja jokainen piste on tärkeä. Samalla Haatajan oma putki jatkuu jatkumistaan. – Onhan se tietenkin hieman yllätys, että noin pitkä putki on päällä. Toki tässä on ihan hyvässä kunnossa ja mennään peli kerrallaan. Onhan se mukavaa, kun kulkee ja pitää vain nauttia jokaisesta pelistä, 12 maalia jo tällä kaudella iskenyt hyökkääjä iloitsi.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!