Tikiltä varoituksen sana: "Granlund saa varmasti erityishuomiota AHL:ssä"
NHL:n työsulun takia huomio Pohjois-Amerikassa kiinnittyy ensi yönä käynnistyvään AHL-liigaan, jossa pelaa useita suomalaisnimiä.
Kautensa aloittavat muun muassa Mikael Granlund, Sami Vatanen, Leo Komarov ja Teemu Hartikainen. Unibetin kiekkokasvo Esa ”Tiki” Tikkanen odottaa nuorukaisilta hyviä esityksiä, mutta toppuuttelee osittain odotuksia.
– Siellä on monia hyviä junnuja, jotka yrittävät päästä ylös. Ja osa pelaisi jo varmasti NHL:ssä ilman työsulkua. Erityisesti hyökkääjäpää on todella hyvä. Odotan Hartikaisen vakiinnuttavan paikkansa ylhäällä, Bluesin miehet Nättinen ja Lajunen ovat potentiaalisia, Tiki sanoo.
– Komarovilta odotan samanlaisia esityksiä kuin Euroopassa – vähän rauhallisemmin saa tosin mennä ja kovuutta pitää olla, tai voi tulla kylmää kyytiä. Mikael Granlundia on tietysti hehkutettu maasta taivaaseen parin harjoituspelin perusteella ja odotukset ovat pilvissä. Annetaan miehelle kuitenkin aikaa uudessa ympäristössä, Tiki linjaa.
”Ennen vanhaan siellä pelasivat kaikki puupäät”
AHL:stä liikkuu monenlaisia legendoja, ja osa mieltää sarjan edelleen lähes Lämäri-elokuvan kaltaiseksi taistelutantereeksi. Urallaan vain reilun kymmenen AHL-peliä pelannut mutta huomattavasti enemmän tarinoita kuullut Tiki korjaa nopeasti väittämät. – Ei enää tänä päivänä. Ennen vanhaan siellä pelasivat kaikki puupäät, jotka yrittivät kaikin keinoin päästä esille ja nousemaan ylös liigaan. Kyllä siellä edelleen tähtipelaajat joutuvat koville, esimerkiksi Granlund saa varmasti erityishuomiota. Tänä päivänä taitoa on kuitenkin huomattavasti enemmän, ja siellä pelataan hyvää jääkiekkoa. Ei tosin samaa tasoa kuin KHL:ssä tai SM-liigassa. – Alkukaudesta peliä parantaa kuitenkin se, että monet loistavat nuoret NHL-pelaajat aloittavat kauden farmissa. Esimerkiksi Edmontonin farmijoukkueen Oklahoman ykköskentältä voi odottaa aika temppuja, Tiki hehkuttaa Ryan Nugent-Hopkinsin johtamaa nippua.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!