Stanley Cup -voittaja Niemi palasi kotiin – ruotsalaispakki ratkaisijan roolissa
Viimeksi kaudella 2007-2008 Lahden Pelicansissa torjunut Antti Niemi palasi vanhan kotiyleisönsä eteen lauantain Jokerit-pelissä. Tunteikas paluuottelu päättyi Niemen ja Pelicansin kannalta positiivisesti, kun Jokerit kaatui voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2-1.
Lahtelaisjoukkueen maalilla Niemi, 29, venyi kiekon eteen 35 kertaa. Ainoana vantaalaislähtöisen maalivahdin pystyi ohittamaan ex-pelikaani Juhani Tyrväinen.
Voittomaalikilpailussa Pelicansin ratkaisijaksi nousi ruotsalaispuolustaja Jonas Junland, joka tykitti jo varsinaisella peliajalla ottelun tasoittaneen osuman.
– Junland tuli perjantaisen rankkarikisan jälkeen sanomaan minulle, että jos haluat näissä kisoissa maaleja, niin minä olen aika hyvä näissä, pohjusti lahtelaisryhmän päävalmentaja Kai Suikkanen YLE:lle valintaansa.
Viime vuoden hopeajoukkueen kausi on lähtenyt yskähdellen liikkeelle. Suikkasen mukaan Jokerit-voitto antaa paljon tulevaa ajatellen.
– Ollaan pelattu tasaisia otteluita, mutta hävitty ne maalilla. Nyt voitettiin sarjan kuumin joukkue, eli kyllä tämä homma vaan kovalla työnteolla saadaan muutetuksi parempaan suuntaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa