Ässien Antti Raanta menetti nollapelin loppuhetkillä – ”Jätetään se tulevaisuuteen”
Kuva: Juha Tamminen
Sarjataulukon keskikastiin kuuluvan Porin Ässien Helsingin vierailu HIFK:ta vastaan meni nappiin, kun pisteet lähtivät mukaan 4-1-vierasvoiton jälkeen. Joukkueen maalilla Antti Raanta oli yksi suurimmista tukipilareista voiton takana.
Sarjaohjelma mahdollisti porilaisille pienen levähdystuokion ennen lauantain peliä, mikä näkyi Raannan mukaan joukkueensa suorittamisessa.
– Meillä on ollut vähän vuoristorataa pelaaminen viime aikoina. Nyt huomasi heti alussa sen, että jätkät olivat valmiina. Vajaan viikon tauko peleistä teki hyvään, kun saimme vähän äijiä kasattua kokonaan. Pääsimme lähtemään puhtaalta pöydältä liikkeelle, Raanta pohjusti SuomiKiekko-sivustolle.
26 kertaa ottelussa kiekon eteen ehtinyt 23-vuotias maalivahti olikin tyytyväinen omiin suorituksiinsa.
– Odotin sitä, että heti alusta alkaen maalille tullaan kovaa. Kolmannessa erässä he tulivatkin, mutta luojan kiitos kaikki meni hyvin. Yleensä täällä on tullut ensimmäisen kympin aikana omiin, mutta kun ei tullut, niin tiesin pelin olevan melkein hoidettu.
– Jätkät taistelivat hienosti edessä, joten oli itselläkin helppo pelata.
Nollapeli jäi lopulta hieman yli 30 sekunnin päähän, mikä oli kuitenkin vain pieni miinus muuten erittäin hyväntuuliselle Raannalle.
– Tokihan se hieman harmittaa, mutta 4-1 on mielestäni ihan yhtä hyvä täällä Helsingissä kuin 4-0. Nyt se nollapeli jäi 30 sekunnin päähän, mutta jätetään se tulevaisuuteen.
Ilari Savonen, Helsinki
Lue lauantaina lisää Raannan mietteitä muun muassa Ässien alkukaudesta ja hänen omasta vireestään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!