Pelicansin NHL-vahdin Antti Niemen jatkosuunnitelmat auki – ”Toivottavasti löytyy nopeasti hyvä pelipaikka”
Kuva: Juha Tamminen
Vielä viikon ajan Pelicansin tolppien välissä torjuvan Antti Niemen tulevien aikojen suunnitelma on vielä pahasti auki.
Niemi palaa Yhdysvaltoihin maajoukkuetauon kohdalla, jonka jälkeen edessä on asioiden tutkailu.
– Ei ole tarkoitus lähteä pelkästään lomailemaan, vaan kyllä siinä samalla pelipaikkaa etsitään. Pitää katsoa, että mitä löytyy. Mitään ei ole lyöty lukkoon vielä, Niemi pohtii Pelicansin verkkosivujen videohaastattelussa.
Seitsemän pelin pätkä on ollut kuitenkin antoisa Niemelle, joka on omasta mielestään tarvittavassa kunnossa jo siihen nähden, jos pelit NHL:ssä alkaisivatkin nopealla tahdilla.
– Koko ajan olen mennyt eteenpäin täällä ja olen päässyt parempaan pelirytmiin. Nyt on ihan normaali pelikauden kunto päällä ja olen valmis, jos pelit alkavat, kertoo Niemi, jonka mukaan Lahdessa olisi ollut kiva jatkaa.
– Tämä oli etukäteenkin ajateltuna vain tämmöinen lyhyt tuuraus. Jäähän se vähän harmittamaan, ettei voi jatkaa Lahdessa, mutta toisaalta tämä oli tiedossa.
Niemen viimeisellä viikolla Pelicansilla on ohjelmassa kolme ottelua. Niihin tavoite on selvä.
– Nyt on tullut kolme kertaa peräkkäin pataan. Se putki pitää katkaista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!