Laaja tarjonta jätti kovia haastajia Leijonien alle 19-vuotiaiden joukkueeseen
Kuva: Salavat Julajev Ufa
Kuten uutisoimme, vuodenvaihteessa järjestettäviä nuorten MM-kisoja varten valmistautuva alle 20-vuotiaiden maajoukkue nimitettiin maanantaina. Samalla julkistettiin myös haastajajoukkue, joka kohtaa Tshekin kolmessa maaottelussa läntisellä Uudellamaalla.
Haastajaryhmän ja Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen valmentajina toimivat Bluesin Jussi Ahokas ja Tapparan Janne Grönvall. He raportoivat suojattiensa otteista nuorten maajoukkueen päävalmentaja Harri Rindellille.
– Kuten aina ennenkin, tästä haastajajoukkueesta on mahdollisuudet nousta vielä MM-ryhmään asti. Kilpailu monista pelipaikoista käy kiivaana, vaikka suurin osa tästä joukkueesta on nyt mukana seuraavan vuoden MM-kisoja silmällä pitäen, Rindell sanoo jääkiekkoliiton sivuilla.
Alle 19-vuotiaiden matkassa onkin paljon jo SM-liigassa vierailleita pelaajia. Mukana ovat muun muassa Bluesin riveissä syksyn aikana puolustanut Niklas Tikkinen, TPS:n puolustaja Mikko Lehtonen ja Kärppien hyökkääjä Joonas Huovinen.
Näyttöpaikkoja ja peliaikaa pyrittiinkin jakamaan sijoittamalla muutamia pelaajia haastajaryhmään.
– Kenties kovin kilpailuasetelma tämän vuoden kisoja ajatellen on maalivahdeilla. Meillä on neljä tasaista maalivahtia, joille kaikille saadaan nyt kansainvälisiä pelejä, Rindell kertoo.
Alle 19-vuotiaiden joukkue Tshekki-otteluissa:
Maalivahdit:
30 Janne Juvonen, Pelicans
33 Samu Perhonen, JYP
Puolustajat:
6 Niklas Tikkinen, Blues
7 Roni Rukajärvi, Jukurit
8 Joonas Valkonen, Blues
9 Juuso Riikola, KalPa
26 Aleksi Salonen, JYP
34 Mikko Lehtonen, TPS
47 Santeri Saari, Jokerit
Hyökkääjät:
12 Toni Kallela, KalPa
24 Rasmus Kulmala, TPS
41 Aleksi Rekonen, Kiekko-Vantaa
42 Topi Nättinen, JYP
43 Joona Harjama, KalPa
44 Joonas Huovinen, Kärpät
48 Nico Friman, HIFK
49 Rasmus Hämäläinen, SaiPa
50 Jesse Paukku, Jokipojat
51 Aleksi Rutanen, Blues
52 Jasper Lindsten, TPS
53 Mikko Virtanen, KooKoo
54 Saku Mäenalanen, Kärpät
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
Kuten