Kai Suikkanen: ”Jos yksikin jaloista horjuu, niin horjuuhan se koko p*rkeleen jakkarakin”
SM-liigassa tällä hetkellä sijalla 11 olevan Pelicansin alkukausi on ollut vaikea. Viime kierroksien aikana pisteitä on kertynyt jo paremmalla tavalla, mutta pelillisesti pussinokat ovat vielä kaukana parhaimmasta.
Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen kävi läpi SuomiKiekko-sivustolle sitä, miksi homma ei ole kulkenut vielä totuttuun tapaan.
– 15 pelaajaa lähti pois, se on varmasti yksi helvetin iso syy. Sen jälkeen tulleet pelaajat eivät ole ehkä olleet aivan sitä luokkaa, mitä edelliset olivat. Pelityyliä ei ole ehkä pystytty omaksumaan tai sitten meillä ei ole edellytyksiä pelata sitä. Sekin voi olla yksi syy. Niitä syitä voi olla helvetin paljon.
Huonon alun jälkeen Pelicans on pystynyt napsimaan pisteitä jo parempaan malliin.
– Alku oli huono. Tapeltiin tiukoissa peleissä, jotka lopussa hävisimme maalilla. Kuitenkin edelliset viisi peliä ovat tuottaneet 12 pinnaa. Se on 2,5 pistettä per peli ja jos sitä luokkaa pelaisi koko kauden, olisi saldona 150 pistettä.
Suikkanen painottaakin juuri kokonaisuuden merkitystä. Jos jossain tökkii, näkyy se nykyisessä SM-liigassa nopeasti tulostaululla.
– Se on niin kuin neljä jalkainen jakkara. Jos yksikin jaloista horjuu, niin horjuuhan se koko perkeleen jakkarakin. Näin se vain menee. Meillä vain tuntuu horjuvan nyt vähän jokainen osa-alue verrattuna siihen, jos tavoitellaan jotain saatanan mestaruuksia.
Prosessi mennyt eteenpäin
Kolmen voitollisen pelin jälkeen lauantaina oli vuoro palata tappioiden tielle, kun HIFK oli lahtelaisryhmää parempi lukemin 4-1. Pelillisesti pussinokilla on paljon petrattavaa. Suikkaselta luottaa vahvasti siihen, että harppaukset ovat tulossa. – Uskon kuitenkin, että kyllä se peli sieltä tulee ihan varmasti. Toiseksi nyt eletään lokakuuta, jolloin sen ei välttämättä tarvitsekaan olla siellä parhaalla tasolla. – On muistettava se, että Lahden Pelicansin tavoite on päästä kymmenen joukkoon ja pudotuspeleihin. Prosessi onkin mennyt eteenpäin alkukauteen verrattuna. – Meidän peli on kehittynyt helvetin paljon, siihen olen tyytyväinen. Ainahan se voisi paremminkin mennä ja voisi voittaa jokaisen pelin, mutta se ei ole vain realismia. Ilari Savonen, HelsinkiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!