Jokereiden eurounelma murskaksi – tähtipelaaja koki täystyrmäyksen
Jokerit kärsi sunnuntaina 1-4-tappion Färjestadille ja menetti mahdollisuutensa päästä European Trophyn finaaliturnaukseen.
Tappiota ikävämpi asia oli Ben Eavesin loukkaantuminen. Hyökkääjä jäi keskialueella Ole-Kristian Tollefsenin kovan taklauksen kohteeksi. Eaves vajosi jään pinnalle ja oli liikkumatta monta minuuttia. Erä keskeytettiin ja Eaves vietiin ambulanssilla sairaalaan.
Tutkimuksissa paljastui, ettei mies saanut tilanteessa pää- tai niskavammaa. Eaves on sivussa toistaiseksi ylävartalovamman vuoksi.
Jokereiden päävalmentaja Tomi Lämsä ei nähnyt taklauksessa mitään väärää.
– Se oli peliin kuuluva tilanne ja puhdas taklaus. En näe mitään ylilyöntiä kaverin puolesta. Vähän syöttö tuli viiveellä ja kaveri pääsi taklaamaan. Huonoa tuuria, että osui niin, Lämsä sanoo Jokereiden verkkosivuilla.
Helsinkiläisten ainoan osuman sivalsi ottelun kolmostähdeksi valittu Steve Moses. Jokerit ei ollut sunnuntaina aivan parhaimmillaan.
– Kaiken kaikkiaan tänään ei ollut ihan se Jokerit jäällä, mitä olisi haluttu. Vähän kaksinkamppailuhalukkuus ja yhdessä tekeminen jäivät vajaiksi. Ei silti mitään pois vastustajalta, vaan kaikki kunnia heille. Pelasivat hyvin ja olivat vahva joukkue, Lämsä niputtaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa