Poliisiylijohtaja Mikko Paatero otti keskiviikkona kantaa viime viikonlopun jääkiekkotapahtumiin, siitä nousseeseen kohuun sekä poliisin esitutkintaan asiasta. Paateron mielestä viime viikonlopun episodi Jokerien HIFK:n välillä, mistä jaettiin seitsemälle pelaajalle pelikieltoa, on erityisen vakava tapaus.

Poliisi aloitti jo Semir Ben-Amorin toiminnasta esitutkinnan, kun tämä taklasi Ville Peltosta selästä ja jatkoi miehen moukarointia jään pinnassa. SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen sanoi tiistaina, että nujakkaa ei pitäisi viedä poliisille vaan ratkaista asia kiekkoväen kesken. Paatero on asiasta täysin toisella kannalla.

– Olen jyrkästi eri mieltä. Niiden tietojen mukaan, mitä lehdistöltä on tullut, se on minusta ihan puhdas pahoinpitely. Kun hanskat heitetään jäähän ja ruvetaan tarkoituksella vahingoittamaan toista, miten se voisi olla urheilun oma asia, Paatero kommentoi YLE:lle keskiviikkona.

– Yhteiskunnassa on tällä hetkellä nollatoleranssi väkivaltaan ja pahoinpitelyyn. En ymmärrä, miksi jääkiekko olisi tästä poikkeus. Tällainen mieliala on ollut, mutta yhteiskunta on muuttunut. Kun yhteiskunta tuomitsee pienenkin väkivallan muualla, olisi kummallista, jos sama ei toimisi jääkiekossa.

Paatero kantaa huolta, kuinka tällaisen toiminnan katsominen sormien läpi vaikuttaa yhteiskuntaan laajemminkin.

– Jääkiekkoilijat ovat nuorison ja lasten idoleita. Olisi surullista, jos lapset ottaisivat jonkinlaista mallia tuollaisesta käyttäytymisestä.