KalPan talous reilusti plussalle – "Tulosta tulee, kun tekeminen on oikeanlaista"
KalPa Hockey Oy teki edellisellä tilikaudella hyvän tuloksen.
KalPa nosti tilikauden tuloksen edellisen tilikauden tappiollisen tuloksen jälkeen mukavasti voitolliseksi. Huhtikuussa 2012 päättyneeltä tilikaudelta tulosta kertyi 136 000 euroa. Yhtiön viime kauden liikevaihto jatkoi kasvuaan edelliseen verrattuna, yltäen 7,5 miljoonaan euroon.
Liikevaihto kasvoi 11 % edellisen vuoden 6,8 miljoonasta eurosta. Liikevaihdon kasvun kannalta merkittäviä tekijöitä olivat yhteistyösopimusten kasvu sekä saatujen siirtokorvausten kasvu.
Yhtiön hallitus esittää, että tilikauden tuloksesta ei jaeta osinkoa. Voitollisen tuloksen ansiosta yhtiön tase vahvistuu entisestään ja omavaraisuusaste nousee 62 % suuruiseksi.
– Positiivinen tulos on erinomainen asia, varsinkin kun yhtiön kasvu on jatkunut koko ajan. Olemme edelleen oikealla tiellä, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kapanen kertoo seuran tiedotteessa.
Myös seuran pääomistaja Sami Kapanen oli tyytyväinen tuoreisiin talouslukemiin.
– Tämä on haastava laji. Tulokseen olen tyytyväinen, vaikka ainahan sitä voi paremminkin mennä. Tulosta tulee, kun tekeminen on oikeanlaista, vanhempi Kapanen toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!