TUTOn ja Mestikseen noussut HCK kohtasivat ensimmäisen kerran TUTO-päivän päättäneen ottelun merkeissä. Aiemmin päivällä kaukalosta voittajina poistuivat TuTon b-juniorit, sekä paikalliskamppailun Naantalin VG-62:ta vastaan lukemin 7-2 voittanut a-juniorijoukkue. Illan kruunannut edustusjoukkueen ottelu päättyi turkulaisittain harmittavaisesti vierasjoukkueen 2-4 voittoon. HCK:n miehistössä kurvaili kolme entistä TUTOlaista, kun Markus Kankaanranta, Mikko Jortikka ja Paul Eriksson pelaavat alkavalla kaudella sarjanousijan väreissä. Kolmikosta Kankaanranta ja Eriksson onnistuivat ottelussa myös maalinteossa, Erikssonin ollessa yksi ottelun näkyvimpiä pelaajia. – Tiedettiin, että kovaan paikkaan tultiin pelaamaan. Statistiikkaa kun kattoo, niin totuuden nimissä on selvää kumpi oli ottelussa kuskin paikalla. Ehkä nousijajoukkueen into ja sydän, sekä Aaron huipputorjunnat auttoivat meidät voittoon, kommentoi HCK:n päävalmentaja Sami Ranta. – Klassinen näytelmä, innokas nousijajoukkue vastassa ja meiltä todella huono valmistautuminen. Onneksi ketään ei sentään loukannut tai saanut pitkiä pelikieltoja, puuskahti kotijoukkuetta lehdistötilaisuudessa edustanut Kai Ortio.

LUE MYÖS: