SaiPa takoi positiivisen tilikauden – "Kehitämme toimintaamme pitkäjänteisesti"
Liiga-SaiPa Oy:n tilikauden 2011-2012 tulos oli 144 092 euroa voitollinen.
Yhtiön liikevaihto kasvoi 3 971 954 euroon. Keskimäärin SaiPan otteluissa kävi 3 394 katsojaa.
SaiPan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi kertoo, että tulosparannuksen takana on monia tekijöitä.
– Pystyimme kasvattamaan sekä yhteistyökumppanisopimuksia että yleisötuloja ja ravintolatoiminnan tulosta merkittävästi. Samaan aikaan kulut pienenivät edelliseen tilikauteen verrattuna, Kallioniemi selvittää seuran tiedotteessa.
Tulevalle kaudelle SaiPa on Kallioniemen mukaan budjetoinut kasvua. Tavoiteltu yleisömäärä on 3500. Pelaajabudjetti nousee hieman edelliseen kauteen verrattuna.
– Kehitämme toimintaamme pitkäjänteisesti, mihin liittyen olemme esimerkiksi palkanneet urheilutoimenjohtajan. SaiPassa osataan auttaa pelaajia kehittymään huipputasolle ja meillä on seurana positiiviset näkymät.
– Teemme koko organisaatiossa rajusti töitä alueen suosituimman joukkueen eteen. Yleisö ja yrityskumppanit lopulta päättävät minkälainen seura SaiPa on tulevaisuudessa, Kalliniemi jatkaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!