Venäläismedia: Petri Matikainen saattaa palata HIFK:n peräsimeen!
Venäläisen kiekkomedian tämän sunnuntain suurin uutisaihe on painettu isoilla kirjaimilla: Petri Matikainen saattaa palata HIFK:n päävalmentajaksi!
KHL-seura Avangard Omsk julkisti siis torstaina Matikaisen kolmivuotisen kontrahdin. Asiaa ihmeteltiin suuresti HIFK:n seurajohdossa, sillä Matikaisella on voimassa oleva sopimus HIFK:n kanssa. Venäläismedian mukaan Matikainen on edelleen juridisesti HIFK:n mies ja näin ollen on mahdollista, että hän todellakin palaa helsinkiläisseuran peräsimeen.
Matikainen luisti torstaisesta Avangardin lehdistötilaisuudesta (lue uutinen) vedoten siihen, että hän haluaa ensiksi työskennellä joukkueen kanssa ja tavata vasta sitten toimittajat ja vastata kysymyksiin. Sport-Expressin mukaan Matikainen oli jo perjantaina tositoimissa omskilaisseurassa.
Lauantaina Matikainen on lentänyt Suomeen, koska Avangard Omskin seurajohdon väitteet (lue uutinen) Matikaisen HIFK-kontrahdin ulosostamisesta eivät nähtävästi pidä paikkaansa. Mikäli HIFK ei halua päästää irti Matikaisesta, jatkaa hän helsinkiläisseuran palveluksessa myös ensi sesongilla.
Todennäköisesti kyse on totta kai rahasta. HIFK vaatii sopimuksen kunnioittamista – kunnes riittävän suuri pino ruplia ladotaan pöytään. Venäläismediassa kerrotaan, että Avangard Omsk aloittavaa ensi viikolla harjoitusleirin Sveitsissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
Venäläisen kiekkomedian tämän sunnuntain suurin uutisaihe on painettu isoilla kirjaimilla: Petri Matikainen saattaa palata HIFK:n päävalmentajaksi!
KHL-seura Avangard Omsk julkisti siis