Leijonien ex-päävalmentaja on kuollut
Leijonien entinen päävalmentaja Seppo Liitsola on poistunut keskuudestamme. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.
SM-sarjauransa hän pelasi TBK:ssa ja Tapparassa. Liitsola voitti kuusi Suomen mestaruutta. Vuosina 1953-1964 hän voitti ennätykselliset 12 peräkkäistä SM-mitalia (6 kultaa, 3 hopeaa, 3 pronssia).
A-maaotteluita Liitsolalle kertyi yhteensä 14 kappaletta. Hän edusti Suomea vuoden 1955 MM-kisoissa.
Pelaajauransa jälkeen Liitsola siirtyi valmennustehtäviin. A-maajoukkueen päävalmentajana Liitsola toimi vuosina 1970-72 ja 1974-76. Leijonat pelasi Liitsolan valmennuksessa viisi MM-turnausta ja kahdet olympialaiset, yhteensä 149 ottelua. Vuonna 1974 Liitsola valmensi HIFK:n Suomen mestariksi.
Jääkiekkomuseo aateloi Liitsolan Jääkiekkoleijonaksi numero 39 vuonna 1986. Suomen Jääkiekkoliiton tehtävissä Liitsola toimi kuudella vuosikymmenellä, mm. valmennuspäällikkönä, koulutuspäällikkönä ja liittohallituksen jäsenenä. Ura päättyi pronssijuhliin naisten maajoukkueen johtoryhmän jäsenenä vuoden 1998 olympialaisissa Naganossa.
Lähde: Jääkiekkoliiton sivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa