Ruotsalaislehti Aftonbladet ei sulattanut helpolla Ruotsin putoamista Tshekkiä vastaan MM-kisojen puolivälierissä. Lehden mukaan kisat olivat ”fiasko – niin jäällä kuin katsomossa”. Globen oli täynnä ainoastaan kertaalleen, kun länsinaapurit kohtasivat Venäjän alkusarjassa. Ruotsin Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Crister Englund joutui vastaamaan Aftonbladetin haastattelussa kysymykseen epäonnistuneista järjestelyistä. – On monia asioita, joista täytyy tehdä yhteenvetoa. On totta kai pettymys, ettemme saaneet ihmisiä katsomoon niin sankoin joukoin kuin olisimme toivoneet, Englund puolustautuu. Suorastaan häpeällistä toisen järjestäjämaan kannalta on se fakta, ettei Globen täyttynyt edes ratkaisevassa pudotuspelissä. – Tiesin, että lippuja oli myyty 10 200 päivän aikana ja luulin areenan täyttyvän, mutta niin ei käynyt. Toisaalta kiinnostus televisioiden ääressä oli suurta, mutta eihän se auta, Englund myönsi.
Runsaasti kertoimia ja livevetoa MM-jääkiekkoon löytyy Unibetilta.

LUE MYÖS: