Ottiko Leijonat sittenkin paineita kotikisoista? – "Yleisö oli tukena silloin kun ansaittiin se"
MM-kisoja ennen pohdittiin runsaasti, kuinka paljon paineita kotiyleisön edessä pelaaminen tuo joukkueelle. Taustalla oli vuodesta 1986 jatkunut trendi, että kotijoukkue ei voita maailmanmestaruutta. Trendi jatkui, mutta kokiko Leijona-joukkue minkäänlaista painetta kotona pelaamisesta?
– Se, miten pelattiin Tshekkiä vastaan ja aikaisemmin, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pelattiin Helsingissä. Kaikin puolin asiat ovat toimineet hyvin, median kanssa ja joukkueen kanssa. Saatiin työrauha täydellisesti ja pystyttiin keskittymään olennaiseen, Jukka Jalonen mietti Leijonien viimeisen pelin jälkeen sunnuntaina.
MM-kisojen alussa pohdittiin lippufarssin yhteydessä, että menettävätkö Leijonat kotiyleisön tuoman edun, kun hallit eivät olleet loppuunmyytyjä tai hallin miehittivät enemmän yritysvieraat kuin niin sanotut tosifanit.
Jalonen kuitenkin koki joukkueensa saaneen tukea tarpeeksi, jos esitykset olivat yleiselle mieleiset.
– Yleisö oli hyvin tukena, kun ansaittiin se. Kun pelattiin kohtuullisen hyvin ja ansaittu se. Ei ole mitään valittamista sen asian suhteen, eikä sillä ole mitään osaa eikä arpaa, oliko suoritukset hyviä tai huonoja.
Yleisön roolista ei siis ollut oikein hyötyä, mutta ei haittaakaan Leijona-johdon mukaan. Voidaan miettiä kuitenkin, olisiko Leijonat voineet saada yleisöstä sen kuuluisan kuudennen kenttäpelaajan, joka olisi siivittänyt Leijonat vaikeiden hetkien yli nähtyä paremmalla tuloksella.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?