Otteluraportti: Leijonat sai maalihanat auki – Filppula ja Immonen tehoilivat
Leijonien haastava ottelu Sveitsiä vastaan päättyi lopulta 5-2-voittoon.
Suomi jatkoi voittokulkuaan MM-kisojen kolmannessa ottelussa. Sveitsi laittoi tiukasti kampoihin kolmannen erän puoliväliin asti, kunnes Leijonat osui kahdesti nopeassa tahdissa.
Avauserässä Leijonat oli ajoittain vaikeuksissa, mutta Jarkko Immosen ylivoimamaali vei isännät johtoon. Aiemmissa otteluissa tehottomasti pyörinyt ylivoima tuotti vihdoin tulosta. Katso avauserän tapahtumat tästä.
Toisessa erässä Sveitsi tuli tasoihin Anders Ambühlin osumalla. Hetkeä myöhemmin Leo Komarov huudatti kotiyleisöä hienolla tahtomaalillaan. Erän loppupuolella nähtiin vielä kaksi osumaa, kun Immonen teki illan toisensa. Toisen erän viimeisen maalin teki Roman Wick ylivoimalla. Katso toisen erän tapahtumat tästä.
Päätöserään lähdettiin Leijonien 3-2-johdossa. Sveitsillä oli omat paikkansa tulla tasoihin. Lähimpänä oli läpiajossa ollut Damien Brunner, mutta Kari Lehtonen kesti. Erän puolivälissä Leijonien ykkösketju sai vihdoin maalitilinsä auki, kun Valtteri Filppula teki kaksi osumaa nopeassa tahdissa. Katso päätöserän tapahtumat tästä.
Isäntien suurimpia onnistujia olivat kahden maalin miesten Immosen ja Filppulan lisäksi hienosti torjunut Lehtonen.
Leijonien pelit jatkuvat torstaina ottelulla Ranskaa vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
Leijonien haastava ottelu Sveitsiä vastaan päättyi lopulta 5-2-voittoon.
Suomi jatkoi voittokulkuaan MM-kisojen kolmannessa ottelussa. Sveitsi laittoi tiukasti kampoihin kolmannen erän puoliväliin asti, kunnes Leijonat osui kahdesti nopeassa tahdissa.
Avauserässä Leijonat oli ajoittain vaikeuksissa, mutta Jarkko Immosen ylivoimamaali vei isännät johtoon. Aiemmissa otteluissa tehottomasti pyörinyt ylivoima tuotti vihdoin tulosta. Katso avauserän tapahtumat