Nuorella Leijona-pakilla tervettä itseluottamusta – "Sama se, mikä joukkue siellä on vastassa"
Vasta on juhlittu Leijonien huikeata loppukirivoittoa MM-kisojen puolivälierässä, kun kohta jo seuraava, entistä suurempi, haaste odottaa ovella. Huomisessa Leijonien välieräpelissä vastaan tulee huippunimiä vilisevä Venäjä.
Leijonien nuorta, komeetan lailla valtakunnan kärkipakkien joukkoon noussutta, Joonas Järvistä ei hetkauta yhtään, ketä sieltä tulee vastaan. Kaikki on voitettavissa.
– Kova joukkue, kovat yksilö. En sen enempää ala keskittyä niihin. Tiukkoja pelejä on tässä vaiheessa kaikki, ihan sama mikä joukkue sieltä tulee vastaan, Järvinen summaa.
Leijonilla on hyviä kokemuksia Venäjästä viime kevään MM-kisoista sekä EHT-peleistä. Pelityylillisesti Venäjä tuskin karvoistaan pääsee, vaikka mukana on muutama NHL-tähti.
Puolivälierissä putosivat jo kisojen NHL-pitoisimmat joukkueet, ja seuraa saattaa olla tulossa. Nimet eivät takaa menestystä.
– Onhan niillä taitavia yksilöitä, mutta joukkuepeli on meidän vahvuus ja sillä mennään. Ei niillä yksilöillä peliä aina voita.
Leijonat olivat ottaneet todella hyvin opikseen alkusarjan tappioista ja opetelleet vastustajan pelin salat hyvin USA:ta vastaan.
– Olimme paljon tiiviimpiä ja tiedettiin miten ne tulee. Ensimmäisessä USA-pelissä kaaduttiin niiden vahvuuksiin, mutta nyt osattiin jo pelata niitä vastaan.
Venäjä asettaa aivan uudenlaisen haasteen. Joukkue ei ole niin aktiivinen kuin pohjoisamerikkalaiset vaan luottaa enemmän yksilöihinsä. Leijonien pitää taas hieman hienosäätää peliään, niin että Venäjän vahvuudet nollataan.
– Katsotaan niiden peliä tänään illemmalla ja huomenna joukkueen kanssa, niin ollaan valmiita haasteeseen.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?