Näiden MM-kisojen yhteydessä on ollut runsaasti puhetta NHL-vahvistuksista. Leijonien lopullisessa ryhmässä oli vain neljä NHL-miestä, ja epäiltiin kuinka eurooppalaisvoittoinen joukkue pärjää muiden maiden NHL-miehiä viliseviä joukkueita vastaan. Eniten taalasarjan miehiä oli USA:lla ja Kanadalla sekä Ruotsilla. Puolivälierien jälkeen kuitenkin kaikki kolme joukkuetta päätti turnauksensa tappioihin. Suomalaisilta NHL-pelaajiltakin on kuultu joskus epäonnistuneiden kisojen jälkeen, kuinka heistä on tehty syntipukkeja huonoihin suorituksiin. Tietysti kovimmat odotukset kohdistuu juurikin näihin nimimiehiin. – Ainahan siellä on raskas kausi jätkillä alla, eikä ole varmaan helppoa syttyä näihin peleihin, itsekin NHL:ssä kokeillut Antti Pihlström pohti Leijonien perjantaiharjoitusten jälkeen. Pihlström itse pelaa nykyään Venäjällä KHL-seura Salavat Julajev Ufassa. Hän näkee, että Euroopassa pelaamisessa on ihan käytännön etujakin. – Myös eurooppalainen iso kaukalo merkitsee jonkun verran. Siirtyminen NHL:n pienestä kaukalosta Euroopan isoihin kaukaloihin voi tuottaa vaikeuksia. Välillä näin päin ja joskus toisin päin. Kai Lintinen, Hartwall Areena

LUE MYÖS: