Leijonien 3. erä: Suomen kisat päättyivät pettymykseen – Tshekki vei pronssimitalit
Päätöserässä Suomi painoi vimmatusti Tshekin päälle. Kova yritys ei tuonut tulosta, sillä Tshekki voitti ottelun 3-2 ja nappasi MM-pronssit.
Suomi tuli viimeiselle kolmannekselle kovalla tsempillä. Pelin painopiste pysyi Tshekin puolustusalueella. Punapaitojen maalivahdin Jakub Stepanekin huippuvire sekä Leijonien kehno viimeistely vesittivät Suomen kavennushaaveet.
Tshekki keskittyi pääasiallisesti pelin rikkomiseen sekä vastustajan ärsyttämiseen. Suomalaiset provosoituivat aavistuksen liikaa tshekkien tekemisistä. Vastaavasti muutamia tshekkijäähyjä viheltämättä ja tämä aiheutti närää Leijona-laumassa.
Lopulta Tshekille puhallettiin kakkonen ja Suomi tuli maalin päähän ylivoimalla. Mikko Mäenpää vapautti Jussi Jokisen, joka polki läpiajoon. Mies iski kiekon komeasti yläkulmaan ja Suomi kavensi 2-3:een.
Kavennuksen jälkeen Suomi pääsi toisellekin ylivoimalle. Peli pyöri oivallisesti hyökkäyspäädyssä, ainoastaan tasoitusmaali jäi tekemättä.
Ottelun loppu oli Leijonien vahvaa pyöritystä. Hurjasta painostuksesta huolimatta tasoitusmaali jäi tekemättä. Näin Tshekki voitti pelin 3-2 ja nappasi MM-pronssia. Suomen kohtaloksi koitui jäädä ulos mitaleilta.
Torjunnat yhteensä: Vehanen 25 – Stepanek 34
SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä matsia paikan päältä Hartwall Arenalta ja raportoi ottelusta lisää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!