Leijonat kaatui vastustajan tehokkuuteen – "Viisikkotasolla oltiin jopa parempia"
Leijona-pakki Topi Jaakola pohti, mihin Suomen peli kaatui 6-2-tappiossa Venäjää vastaan.
– Varmaan meidän ja heidän ero oli se, että he pistivät tosi kovalla prosentilla kiekot maaliin. Ei siinä selittelemistä, Jaakola kertoi ottelun jälkeen.
– Viisikkotasolla pelattiin ihan yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin he. Pysyttiin kiekossa, ja pystyttiin pelaamaan meidän taktiikan mukaista peliä eikä tarvinnut silleen lähteä kaverin perässä juoksemaan.
Venäjä sai pari helpohkoa jäähyä, jotka osaltaan auttoivat karkumatkassa. Nimimiehet saivat paikkoja, jotka johtivat maaleihin.
– Vaikeutti, kun tuli pari ylivoimamaalia heille. Vielä nopea maali kolmannen erän alkuun, niin oli enää vaikea tulla rinnalle ja ohi.
– Tulos oli vähän tylympi, mitä itse peli oli. Joka jätkä pelasi omalla tasolla ja pystyttiin pelaamaan niin kuin oli suunniteltu. Kova pettymyshän tämä on.
Jaakolan mielestä Venäjä ei vienyt Leijonia, mutta oma tehottomuus ja vastustajan tehokkuus ratkaisi pelin.
– Pelitempo ei ollut sen kummoisempi kuin muitakaan maita vastaan, mutta siellä oli todella paljon yksilötaitoa mikä ratkaisi pelin.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!