Jukka Jalonen tietää Suomi-kiekon suurimman ongelman – "Muilla osa-alueilla ollaan maailman huipputasoa"
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen näkee Suomi-kiekon suurimman ongelman olevan maalinteko. Viikonloppuna päättyneissä kisoissa Suomi joutui maalia kohti tekemään tuplatyön muihin huippumaihin verrattuna.
– Kenttäpelissä pärjätään ihan kenelle vaan, noin pääpiirteittäin, mutta isoin ero on selkeästi maalinteossa, Jalonen pohti Leijonien MM-taipaleen päättymisen jälkeen sunnuntaina.
Ongelma ei kosketa pelkästään miesten maajoukkuetta, vaan sama tehottomuusvaiva estää myös nuorten maajoukkueiden menestymisten.
– Siitä on paljon puhuttu aika monta vuotta junnupuolellakin. Sama ongelma on ollut alle 20-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueissa. Meillä laukausten laatu, nopeus, tarkkuus ja sitä kautta tehokkuus eivät ole muiden huippumaiden tasoa.
Jalonen muistuttaa, että laukausten tason lisäksi kyse on myös kokonaan ajattelutavasta. Hyvistäkin maalipaikoista vielä siirrettään kiekkoa, jos nyt sattuisi toinen saamaan vielä paremman paikan.
– Maalia kohti pelaaminenkaan yleisesti ei ole missään selkäytimessä. Se on aika vaatimatonta suoraan sanoen. MM-kisojen viimeisistä peleistämme tulee muutamia tilanteita mieleen, missä maalintekopaikalta syötetään kulmaan kiekkoa.
– Jossain selkäytimessä on se tapa pelata, ja sillä tavalla ei näitä pelejä voita. Se on saatava muuttumaan. Meillä se toimii välillä, mutta ei riittävän usein.
Maajoukkuetoiminnassa Jalosen kädet ovat osin sidotut. Pelaajavalinnoilla voi jotain tehdä, mutta huippumaalintekijöitä joko on tai sitten ei.
– Olen itse viidettä kautta mukana, ja kyllä kovasti ollaan yritetty maalinteon tehokkuutta parantaa. Maajoukkuetoiminnassa ei voi sitä muuten parantaa, kuin käymällä asioita läpi videoilta, ja ottaa treeneissä tiettyjä asioita painopisteiksi ja puhua niistä asioista. Sitten ne kiekot menee tai ei mene maaliin.
Ajatustavan muutos junnukiekossa on osin jo tapahtunut, mutta niiden tulokset tulevat pidemmällä aikavälillä. Jotain pitäisi saada aikaan myös nopeammin.
– Muutosta pitää tapahtua, että ei mene ihan kymmentä vuotta aikaa uusien maalintekijöiden syntymisessä. Meillä on pari-kolme huippumaalintekijää tulossa. Siinä menee jokunen vuosi ennen kuin he pelaavat näitä pelejä. Mutta aika näyttää sitten. Kovasti tehdään töitä tämän asian eteen.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!